Ainahan on huominen

Näyttelijänä tunnetun ja Italian kansallisaarteeksi tituleeratun Paola Cortellesin esikoisohjaus Ainahan on huominen vuodelta 2023 kytkeytyy moniulotteisesti naisen asemaan niin historiallisesti kuin nykypäivässäkin. Sisällöllisesti elokuvassa nivoutuvat yhteen yhteiskunnallinen murros, naisten asema ja oikeudet sekä yksilöllinen kasvutarina. Elokuva vahvistaa tasa-arvoa myös elokuva-alalla, sillä ohjauksen lisäksi Cortellesi on toinen elokuvan käsikirjoittajista ja pääosan esittäjä. Italiassa elokuva oli ilmestymisvuotensa katsotuin ja se sai katsojia enemmän kuin Barbie. Elokuva on kunnianosoitus melodraaman mestarin Douglas Sirkin samannimiselle elokuvalle There´s always tomorrow, joka suomennetiin pessimistisesti Onni päättyy huomenna. Cortellesi luo toiveikkaamman näkymän yksilön, kansakunnan ja sukupuolten välisen tasa-arvon tulevaisuuteen. Ainahan on huominen haastaa katsojan pohtimaan naisten ja miesten tasa-arvoa, asemaa ja oikeutta omaan ääneensä myös tämän päivän yhteiskunnissa.

Roomassa vuonna 1946 elää köyhissä oloissa kuusihenkinen perhe, johon kuuluu perheen vanhemmat Ivano ja Delia, Ivanon vuoteeseen hoidettava isä Ottorino, pian täysi-ikäinen tytär Marcella sekä kaksi alakouluikäistä poikaa. Delian asema perheessä on alistettu. Ivan mitätöi, halveksii ja pahoinpitelee vaimoaan. Perheen lapset ovat oppineet lukemaan sanatonta viestintää. Kun isä kääntää äidille selkänsä, lapset tietävät poistua paikalta ennen äidin pahoinpidellyksi tuloa. Lapset reagoivat kukin ikänsä mukaisesti. Marcella häpeää paitsi perheensä köyhyyttä, myös äitiään ja on vihainen tämän alistuvasta asenteesta. Pikkupojat ottavat mallia kypsyvään miehuuteensa röyhkeällä kielenkäytöllä ja toistensa härnäämisellä. Lapsiin sisäistyvä malli parisuhteesta on lohduton. Minkä varaan kodista pian irrottautuva Marcella rakentaa käsityksensä naisen asemasta perheessä, jossa tyttären koulua ei ole varaa maksaa ja naisen osaksi nähdään omista tarpeistaan ja oikeuksistaan luopuminen ja muiden palveleminen?

Perheen aamiaisen jälkeen Delia huolehtii Ivanin isästä pesten tämän vuoteeseen. Delian päivät täyttyvät useista eri töistä. Hän antaa lääkepistoksia, kokoaa sateenvarjoja, korjaa naisten alusvaatteita ja pesee pyykkejä. Käteismaksuna saamansa palkkiot Delia antaa päivittäin miehelleen, mutta piilottaa osan palkkioistaan ompelukoneensa tarvikelaatikon perälle. Pihapiirin naiset ovat kateellisia toisilleen, heistä ei Delialle ole tukea. Kun Delian kellarikodin ikkunoiden salusiinit suljetaan, myös pihan naiset tietävät niiden takana tapahtuvasta väkivallasta. Iloa Delian päiviin tuo torimyyjänä miehensä kanssa toimiva ystävä Marisa, jonka kanssa hän voi nauttia jäätelöannoksesta tai savukkeesta. Marisan kanssa hän jakaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan elämästään. Delian päivittäisen reitin varrella sijaitsevassa autokorjaamossa työskentelee Nino, joka on rakastanut Deliaa nuoruudesta asti. Nino ei ole luopunut toivosta Delian suhteen. Hän on päättänyt muuttaa pois Roomasta ja pyytää Deliaa lähtemään mukaansa.

Perheen tulevaisuus näyttää hetken valoisalta, kun Marcellan poikaystävä Giulio varakkaasta perheestä ehdottaa vanhempien tapaamista. Kaikki tietävät sen tarkoittavan nuorten kihlautumista. Marcella on kiusaantunut ankeasta kodistaan, ja äitinsä paikatusta mekosta Giulion perheen rinnalla. He ovat kuin toisesta maailmasta hienoinen pukuineen. Ivan nimittää Giulion perhettä kuitenkin äkkirikastuneiksi maalaistolloiksi ja heidän asemansa perustuvan menestyvään kahvilaan. Marcella on onnellinen, mutta Delia tunnistaa tulevassa vävyssään tuttuja piirteitä. Tämä on omistamishaluinen ja kontrolloiva. Ennusmerkit Marcellan tulevaisuuden suhteen eivät ole Delian omaa kohtaloa paremmat. Delian ratkaisu kahvilan, Morettin perheen sosiaalisen aseman ja sen myötä Marcellan ja Guilion suhteen päättämiseksi on kuitenkin elokuvan epärealistisin kohtaus. Marcellan epätoivoon vaipumisesta huolimatta Delia todennäköisesti auttoi teollaan tytärtään välttämään oman kohtalonsa.

Elokuvan kotimaisissa arvioissa on ihmetelty elokuvan musiikinkäyttöä osana draaman kulkua, sen on nähty keventävän elokuvan vakavaa teemaa ja romantisoivan väkivaltaa. Samaa keskustelua käytiin Baldonin elokuvasta Se päättyy meihin 2024. (Lue kirjoitukseni 18.8.2024) Sentimentaalisen rakkauslaulun säestämänä ja parin yhteisten tanssiaskelten tahdittamana Ivan pahoinpitelee Deliaa, mustelmat ja veri häivähtävät valkokankaalla vain hetken. Minulle ratkaisu toimii. Pahuuden täyttämässä maailmassa kaikkea ei tarvitse näyttää kirjaimellisesti ja konkreettisesti. Ivanin vaimoonsa kohdistama brutaali väkivalta tulee selväksi ilman sen yksityiskohtaisemmin kuvaamista. Väkivallan ja romanttisten elementtien yhdistäminen kuvaa niiden perverssiä yhteen kietoutumista vakavassa lähisuhdeväkivallassa. Melodraama-termissä kreikan kielessä yhdistyvät melodia ja draama. Tieteen termipankin mukaan melodraama on tunteisiin voimakkaasti vetoava esitys, jota tehostaa vaikuttava musiikki. Altmanin (2002) mukaan elokuvan ensimmäisten vuosikymmenten melodraamat liittyivät toimintaan, seikkailuun, jännitykseen ja työväenluokkaisiin miehiin, kun taas nykykriitikoiden käytössä melodraaman ytimessä ovat naistarinat ja perheet. Sankari-sankaritar-roisto-asetelma on Cortellesin elokuvassa säilynyt. Roisto on pahoinpitelevä mies ja sankariksi nousee itsekunnioituksensa ja oikeutensa tunnistava nainen.

Vaikka suomalaiset naiset saivat äänioikeuden kolmantena maailmassa ja ensimmäisinä Euroopassa vuonna 1906, eivät tasa-arvon kysymykset ole meilläkään ratkenneet. Liekö sattumaa, suomalaiset mieskriitikot kuvaavat elokuvaa "raskaana", "paksuna melodraamana" ja sävyttävät kirjoituksia machomaisilla sanankäänteillä "perseen kaivamisesta" tai "hellan ja nyrkin välissä olemisesta"? Naisen todellisuutta on vaikea katsoa – jopa niin että hänelle kirjoitetaan elokuvasta puuttuva vaihtoehtoratkaisu, heittäytyminen suhteeseen nuoruuden rakkautensa Ninon kanssa tai kritisoidaan sitä, ettei naisen pahoinpitelyä elokuvassa kuvattu realistisesti? Delian yritystä suojella lapsiaan, kykyä kaikesta huolimatta olla päivästä toiseen omaishoitajana apelleen, hänen kekseliäisyyttään löytää pieniä töitä eri puolella kaupunkia, hänen päättäväisyydestään ansaita, säästää ja rahoittaa tyttärensä opinnot ei juuri kirjoiteta. Ninon rakkaudentunnustuksista ja uuden mahdollisuuden toiveista huolimatta Delia ei jätä perhettään. Elokuvan loppuun asti tosin säilyy jännite – katsojaa houkutellaan luomaan mielikuva perheensä jättävästä Ninon matkaan lähtevästä Deliasta. Rakkauskirjeeksi luultu Delian salassa pitämä kirje ei kuitenkaan ole Ninolta – se on ilmoitus äänioikeudesta. Miljoonien italialaisnaisten mukana Delia ottaa miehensä vastustuksesta huolimatta ratkaisevan askeleen heittäytyy – ei rakkaussuhteeseen vaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja äänestää! Ivan saa / joutuu todistamaan vaimonsa päättäväisyyden ja rohkeuden. Sen seuraukset Ivanin ja Delian liitossa jäävät arvailun varaan. Näin Uuden Vuoden aattona on kuitenkin hyvä suunnata toiveet parempaan tulevaisuuteen sekä elokuvan tarinan jatkosta ja arkitodellisuudesta niin maailmalla kuin meillä Suomessakin. Ainahan on huominen!

Sanna Aavaluoma

Rooleissa:

Delia - Paola Cortellesi

Ivano - Valerio Mastandrea

Ottorino - Giorgio Colangeli

Marcella - Romana Maggiora Vergano

Giulio - Francesco Centorame

Nino - Vinicio Marchioni

Marisa - Emanuela Fanelli

Lähteet:

1. Altman Rick (2002). Elokuva ja gendre. Suomen elokuvatutkimuksen seura.

2. Avola Pertti (2024). Ohjaaja näyttelee vakuuttavasti pääosan hienossa draamassa, jossa nainen nousee nyrkin ja hellan välistä. Helsingin Sanomat 19.12.2024 https://www.hs.fi/taide/art-2000010906117.html

3. Kinnunen Kalle (2024) Hella ja nyrkki. Suomen kuvalehti 15.12.2024. https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/arvio-ainahan-on-huominen-kuvaa-italialaisen-naisen-asemaa-ravakasti/

4. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:melodraama

5. https://www.theguardian.com/film/2024/apr/28/theres-still-tomorrow-paola-cortellesi-review-empowering-tragicomedy-about-an-abused-wife-in-postwar-rome