Askelia vapauteen

Lähtiessäni kotimatkalle Etelä-Afrikasta 27.4. maassa vietettiin kansallista Vapauden päivää. Matkalla kuulin monia tarinoita maan edesmenneestä presidentistä, Nobel-palkinnon saaneesta rauhan aktivistista Nelson Mandelasta. Hänet vangittiin aktiivisen apartheidin vastaisen toimintansa vuoksi. Vapauduttuaan 27 vuoden vankeudesta hän kieltäytyi autokyydistä vankilan portille. Hän halusi kävellä vapauteen kilometrin mittaisen tien pois vankilan alueelta - vapaana miehenä. Mandelan elämänkerta julkaistiinkin nimellä "Pitkä tie vapauteen". Se voi viitata sekä tuohon kilometrin matkaan, pitkään vankeustuomioon, että elämän mittaiseen itselle tärkeälle asialle omistautumiseen. Mitä vapaus meille merkitsee yksilöinä, parisuhteessa, perheessä tai yhteisön jäsenenä? Osaammeko arvostaa ja kunnioittaa vapautta? Osaammeko nauttia siitä? Sallimmeko toisille saman vapauden kuin itsellemme? Kannammeko vapauden mukanaan tuoman vastuun vai hullaannummeko siitä?

Ajattelemme vapautta usein ulkoisten tekijöiden kautta. Itsenäisessä maassa elävää ihmistä, jolla ei ole vankeustuomiota, pidetään vapaana ihmisenä. Mutta minkälainen on sisäisesti vapaa ihminen? Millä tavoin voimme mitata ihmisen sisäistä vapauden tunnetta ja kokemusta? Mikä rajoittaa ihmisen mielenvapautta? Milloin ihminen rajoittaa itse mielensä liikkumatilaa? Milloin kontrollointi tuottaa turvallisuutta ja siten lisää sisäistä liikkumatilaa? Milloin kontrollointi kahlitsee ja ketä se kahlitsee? Milloin ja miksi ihminen kahlitsee itseään tai toista ja milloin olosuhteet tekevät sitä?

Eroon tai eristyksiin toisista ihmisistä joutuminen on ihmistä vaurioittavaa. Varhaiset hylätyksi tulemisen kokemukset tai pitkäkestoiset kiintymyssuhteiden katkot aiheuttavat myös myöhemmin elämässä ihmissuhteisiin joko välttelevyyttä tai pakonomaista toisiin takertumista. Kun parisuhteessa molemmilla on yhteinen jaettu kokemus suhteen katkeamisen uhasta, toistuu läheisyyteen pakottamisen, vapauden rajoittamisen ja suhteen katkeamisen pelon dynamiikka heidän suhteessaan. Molemmat yrittävät löytää tasapainon näiden tunnelmien välillä ja löytää turvallisuuden kokemusta suhteessaan. Turvan ja tasapainon löytyminen edellyttää uskallusta ottaa askelia toiseen luottamisen tiellä.

Kun parisuhteessa toinen puolisoista sairastuu vakavasti, molempien kokemukset autetuksi tulemisesta ja avuttomuudesta aktivoituvat. Sairastuneen puolison tarvitessa jokapäiväistä huolenpitoa molemmat puolisot voivat kokea vapautensa menetetyksi. Parina he eivät enää voi toteuttaa elämäntapaansa entiseen tyyliin. Sairastunut voi menettää luottamuksen hyvään ja tulevaisuuteen, josta ei ole tietoa. Hän voi myös kokea häpeää ja syyllisyyttä siitä, että on rakkaalleen taakka ja riistää tämän vapauden. Omaishoitaja voi kokea sietämättömänä puolisonsa tarvitsevuuden ja tuntea, ettei kukaan ole enää hänen tarpeitaan varten. Jos molemmat kykenevät hyväksymään suhteeseen tulleen sairauden ja löytämään uusia tapoja selvitä arjesta, vapautuu energiaa suhteessa olevan hyvän vaalimiseen. Ei siis ole selvää, kummalle puolisoista toisen sairastumisesta seuraa enemmän sisäisiä haasteita, hoivaa tarvitsevalle vai sitä antavalle.

Mihin elämä meitä ihmisiä haastaakaan, on ratkaisevaa, herääkö meissä kokemukset ja tunnelmat vapautemme rajoittamisesta, riistosta tai menettämisestä, vai voimmeko tehdä vaikeissa elämänkohdissa ratkaisuja omasta vapaasta tahdostamme. Vapaassa tahdossa yhteenkietoutuvat aina vastuumme, velvollisuutemme ja myötätuntomme itseämme ja läheisiämme kohtaan. Tuottaako vapaa omaan hyvään kohdistuva valinta enemmän sisäistä vapautta kuin valinta, joka mahdollistaa hyvää itselle ja läheisille? Milloin minulla on oikeus olla vain itseni puolella? Miten tunnistaa ja erottaa itsekeskeisyys joustamisesta tai alistumisesta, jossa menettää oman vapautensa?

Itsensä puolustaminen ja toisen huomioiminen voivat molemmat edellyttää rohkeutta ensi askelten ottamiseen. Missä määrin ja suhteessa mihin sinä koet sisäistä vapautta? Mihin sinun uskallusta vaativat askeleesi suuntaavat? Meidän kaikkien elämässä on vaiheita ja tapahtumia, jotka rajoittavat ulkoisia mahdollisuuksiamme toimia. Voisimmeko silti löytää sisäisen vapautemme ja Mandelan tavoin portille saapuessamme aistia, tuntea, kokea vapauden askel askeleelta ja kiirehtimättä kulkea kohti omaa päämääräämme.

Terveisin Etelä- Afrikan tuulista Sanna Aavaluoma