Auringonnousujen kyyneltäjä

Itku, itkeminen ja kyyneleet merkitsevät meille jokaiselle erilaisia asioita. Toiset meistä ovat vuolaita itkijöitä ja sallivat kyynelten valua poskilleen säilyttäen silti yhteyden itseensä, toiseen tai muihin paikalla olijoihin. Toiset häpeävät itkun näkyväksi tuloa, peittävät kasvonsa tai kääntävät päänsä pois. Jotkut pidättävät itkuaan viimeiseen saakka sen kuristaessa kurkkua ja kihelmöidessä silmissä. Jotkut itkevät hillitysti, toiset rajusti pyrskähdellen. Jotkut kadottavat itkemisen myötä mahdollisuuden yhteyteen. Heille matka kyynelten maahan on yksinäinen ja pelottava. Mitä itkeminen on? Miksi se sekä pelottaa että helpottaa meitä?

Itku kertoo monenlaisista tunteista, jotka liikkuvat meissä ja siten myös liikuttavat meitä. Itku voi sisältää iloa, riemua, kiitollisuutta, haikeutta, surua, vihaa, kaipausta, rakkautta, avuttomuutta tai neuvottomuutta - siis melkein mitä tahansa voimakasta tunnetta. Luin lehtiartikkelin, jonka mukaan itkeminen ei välttämättä ole  ihmiselle hyväksi. Kirjoituksessa esitettiin näkemys, jonka mukaan ne, jotka itkevät voivat huonommin kuin ne, jotka eivät itke. Kirjoituksen logiikka ei vakuuttanut minua. Samalla periaatteella voisi sanoa, että nukkuessa ihmisillä on enemmän silmät kiinni kuin auki.  Elämässä voi olla jaksoja, jolloin on enemmän surua ja jaksoja jolloin on enemmän onnea. Kirjoituksessa ei myöskään kerrottu mihin näiden ihmisten itku liittyi,  itkevätkö he yksinäistä itkua, vai onko heillä joku, jonka kanssa itkeä.  Itkulla tiedetään olevan parantava vaikutus - mutta yksin itkettyä itkua vaikuttavampaa on itku, jonka joku ottaa kunnioittavasti vastaan. 

Elämänaikaiset kokemuksemme siitä, miten itkuumme on suhtauduttu, vaikuttavat siihen, miten itse suhtaudumme kyyneliimme ja miten voimme ottaa toisen kyyneleet vastaan.  "Ilo pintaan vaikka sydän märkänis" sanontaa pidetään myönteisen ajattelun esimerkkinä. Minä kuulen siinä surun kieltämisen eetoksen. Itkevälle lapselle tai läheiselle sanotaan helposti:  "Älä itke" ja hänen huomionsa pyritään kiinnittämään iloisempiin asioihin. Rohkaisuna pidetty reaktio kuitenkin viestii hänelle, ettei itku - hänen tunteensa ja niiden ilmaisu - ole suotavaa! Itkupilliksi nimetyksi tuleminen liittää itkemiseen häpeän tunteen ja kokemuksen siitä, että on vääränlainen. Itkijänaisten kyyneleet puolestaan ovat arvostettuja. He ilmaisevat yhteisiä tunteita myös muiden puolesta. Jo edesmennyt psykodraamakouluttaja Ken Sprague sanoi pitävänsä aina kangasnenäliinoja saatavilla itkeviä varten. Hänen mukaansa kyyneleet ovat niin arvokkaita, ettei niitä saa heittää roskakoriin. Kyynelten kastama nenäliina pestään ja silitetään. Omasta lapsuudestani muistan lasten kankaisia nenäliinoja, joissa oli satuhahmojen kuvia. Aikuisten raidallisista nenäliinoista puolestaan saatettiin tehdä kesällä heinäpellolla päähine tekemällä nenäliinan kulmiin solmut. Kertoiko se surun sammuttamisesta työllä vai itkun kuulumisesta arkeen?

Taiteilija Päivi Hintsanen on tehnyt taidekirjan Kyynelpuutarhurin päiväkirja. Kirjan äärellä voi nauttia Kyyneltarhan kuvien katselusta ja lukea mielenkiintoisia asioita kyynelistä ja kyynelpuutarhurin työstä. Kyyneltarhassa kyyneleet ovat merkittäviä, kauniita ja yksilöllisiä. Kyyneltarhassa asustaa joukko Kyyneltäjiä, joilla jokaisella on erilainen tehtävä. Heistä yksi, tämän kirjoituksen kuvassa oleva Auringonnousujen Kyyneltäjä muutti kotiini tänä kesänä. Tämä Kyyneltäjä kylpee auringonsäteiden lupaavassa lämmössä. Minä näen sen heräävissä kasvoissa tietoisuuden uudesta auringonnoususta, uudesta päivästä ja mahdollisuudesta kokea kaikki se, mistä vielä ei aamunhämyssä ole tietoa. Katseemme eivät kohtaa, sillä se on vasta avaamassa silmiään. Tunnen, että aistimme toistemme läsnäolon.  Koemme molemmat kiitollisuutta ja rakkautta uutta auringonnousua kohtaan. Me itkemme yhdessä kiitollisuuden kyyneliä.   

Sanna Aavaluoma

Kuva: Päivi Hintsanen: Auringonnousujen kyyneltäjä