Isä

Muistisairauksista tehdyt elokuvat ovat lisääntyneet ja monipuolistaneet suuren yleisön mahdollisuuksia ymmärtää sairauden järisyttäviä vaikutuksia niin sairastuneen kuin hänen läheistensä elämään. Muistisairauden kaikille osapuolille tuomat haasteet poikkeavat muiden parantumattomien sairauksien haasteista pitkäkestoisuudellaan ja sairastuneen asteittain murentuvien autonomian, ajattelun, logiikan ja tunteidensäätelykyvyn vuoksi. Florian Zellerin elokuva Isä vuodelta 2020 on kenties hienoin tehty elokuva muistisairaudesta sairastuneen näkökulmasta. Anthony Hopkinsin rooli muistisairaana iäkkäänä miehenä tavoittaa jotakin aiemmin elokuvissa näkemätöntä - ainakin siinä määrin, missä terve ihminen voi kuvitella, yrittää ymmärtää ja eläytyä sairastuneen kokemusmaailmaan.

Elokuvan tarinan todellisuus on yksinkertainen. Yksin asuvalla Anthonylla on kaksi tytärtä, Anne ja Lucy. Tyttäristä nuorempi on kuollut tapaturmaisesti. Etenevän muistisairauden vuoksi Anthony ei enää pysty huolehtimaan itsestään. Hän ei poistu yksin kotinsa ulkopuolelle. Anne käy säännöllisesti isänsä luona ja on järjestänyt hänelle hoitajia kotiin. Kun sairaus eteni ja arjen haasteet lisääntyivät, Anthony muutti tyttärensä ja tämän miehen Jamesin luo asumaan. Vuoden kuluivat, Anne ja James erosivat. Nyt, viisi vuotta avioeronsa jälkeen Anne on löytänyt uuden kumppanin, Paulin ja aikoo muuttaa tämän luo Pariisiin. Isälle on järjestettävä paikka hoitokodista.

Muistisairauden etenemisen myötä kyky hahmottaa ja hallita aikaa rikkoutuvat. Voimakkaita tunteita herättävät asiat voivat kadota aktiivisesta muistista kokonaan tai ne tuntuvat olevan totta ja mielessä kaiken aikaa. Lähekkäin toisiaan tapahtuneet toisistaan riippumattomat asiat voivat linkittyä yhteen niin, että niille syntyy mielessä syy-seuraussuhde. Tapahtumien sijoittuminen ajassa suhteessa toisiinsa sekoittuu ja hetkittäin palaavat muistikuvat ja kokemukset tekevät sairastuneen todellisuudesta epäjohdonmukaisen ja vaikeasti ymmärrettävän. Elokuvan ensimmäinen katselukerta jättääkin katsojan hämmentyneeksi siitä mitä oikeastaan tapahtuu ja mikä on totta. Tarinan palaset kirkastuvat katsojalle vähitellen, mutta eläytyminen Anthonyn osaan jättää katsojalle surullisen ja ahdistuneenkin tunteen.

Kun visuaalisen ja avaruudellisen hahmottamisen kyky häiriintyvät tuttu ympäristö muuttuu vieraaksi ja tarve kokea vieras ympäristö tuttuna lisääntyy. Anthonyn oma asunto, hänen tyttärensä koti, lääkärin vastaanotto ja hoivakoti sekoittuvat vähitellen toinen toisiinsa ja niissä olleita elementtejä nähdään yllättävissä paikoissa. Tutuksi tullut taulu puuttuukin seinältä ja herää kysymys onko se varastettu. Tyttären asunto muuttuu omaksi ja yhdessä asuminen viestiksi siitä, että tytär pyrkii saamaan asunnon itselleen. Lääkärin vastaanotolla olleet värikkäät tuolit ilmestyvät kodin eteiseen. Hahmottamisen kyky vaikuttaa myös ihmiskasvojen tunnistamiseen. Ajan, paikan ja kasvojen sekoittuminen saa aikaan Anthonyn kannalta hämmentäviä ja pelottavia hetkiä outoja havaintoja. Hoitokodin hoitaja vaikuttaa istuvan omassa olohuoneessa ja sekoittuu tyttären entiseen aviomieheen. Kotiin avuksi palkattava nuori hoitaja muistuttaa nuorempaa tytärtä ja herättää ikävän ja kaipuun – miksi hänestä ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan? Toisiaan ulkoisesti muistuttavat tytär ja hoitokodin hoitaja sekoittuvat keskenään. Kun Anthony odottaa tytärtään, ovesta saapuukin hoitajan näköinen nainen, joka vakuuttaa kuitenkin olevansa tytär. "Mitä hullutusta tämä on?" kysyy Anthony useasti, mutta yrittää sopeutua alati muuttuviin asioihin.

Muistisairaus haurastuttaa ihmisen harkintakyvyn ja sen myötä kyvyn säädellä ja suodattaa itseilmaisua. Kaikki mielessä heräävä tulee ulos suusta ja toiminnan yllykkeet muuttuvat toiminnaksi. Kyky säädellä heräävien tunteiden voimakkuutta ja niiden ilmaisua ohenee. Terveellä ihmisellä on yleensä kyky puntaroida mielessään havaintoja ja niistä herääviä ajatuksia sekä harkita mitä on soveliasta sanoa ja pitää ikävät asiat omassa mielessään. Muistisairaalla ihmisellä tämä kyky ohenee. Anthony on karkottanut jo useita kotiin tulevia hoitajia haukkumalla heitä pirun ämmiksi tai uhkaamalla heitä fyysisesti. Miellyttävien tunteiden herätessä hän on saattanut myös flirttailla heidän kanssaan tavalla, joka ylittää soveliaisuuden rajat. Mielen sisäisen ääneen purkautuminen satuttaa ja loukkaa usein läheisiä. Myös Anne joutuu pidättämään itkuaan, kun kuulee isänsä kertovan nuoremman tyttärensä olevan hänen suosikkinsa. Poissaolevaa voi kaivata ja idealisoida. Realiteeteista muistuttava ja pettymyksiä tuottavaa Annea Anthony vähättelee, sanoo ettei tämä ole kovin älykäs. Tuntiessaan Annen itseään voimakkaammaksi ja siten itsemääräämisoikeutensa ja autonomiansa tullessa uhatuiksi Anthony vakuuttaa aikovansa elää pidempään kuin Anne, perivänsä hänet ja tämän hautajaisissa kertovan kaikille kuinka sydämetön ihminen hän oli. Läheistä kohtaan koettu rakkaus ei suojaa kasvavalta huolelta ja väsymiseltä konkreettisen hoivan tehtäviin. Mielikuvissaan myös Anne haluaisi uupumisen hetkellä kuristaa isänsä.

Oman avun tarpeen hyväksyminen on vaikeaa Anthonyn kaltaiselle miehelle, joka on tottunut selviämään itse. Useimmiten hän torjuu kotiavun ja toteaa vihaisena, ettei tarvitse kenenkään apua. Ärsyyntyneenä hän kertoo tyttärensä yrittävän järjestää hänet käppänöiden hoitokotiin ja toistaa vihaisena "Minä en lähde kodistani minnekään!" Kun oma epävarmuus ja tarvitsevuus herättää häpeää, ihminen näkee itseensä kohdistuvan uhan toisissa. Anthonylle tavaroiden jatkuva hukassa olo merkitsee sitä, että joku on ne häneltä varastanut. Pelko yksin jäämisestä tulee ilmaistuksi pettymyksenä siitä, että Anne hylkää hänet. Hetkittäin Anthony on kuitenkin kosketuksissa yksinäisyyteensä ja yksin selviämisen mahdottomuuteen. Annen kertoessa tulevasta muutostaan hän parahtaa "Miten minun nyt käy?".

Ihminen pyrkii aina muodostamaan tapahtumista itsensä kannalta ymmärrettävän. Jos muistisairaus estää tiedollisen oman tilansa tunnistamisen syy kummallisiin tapahtumiin on löydettävä itsen ulkopuolelta. Kun muistisairaus vie ihmiseltä hänen kykyjään hän tunnistaa jonkin puuttuvan ja uhan, mutta ei kykene tiedostamaan sen tapahtuvan omille kyvyilleen. Se voi herättää pelon varkaista tai tarpeen piilottaa omia tavaroitaan turvaan. Anthony ilmaisee tyytyväisyytensä hoitajansa Angelan irtisanoutumisesta koska hän epäilee tämän varastavan häneltä. Kun kadonnut kello löytyy, Anthony keksii selityksen, jonka avulla voi laskea leikkiä tapahtuneesta.

Ihmisen lähimuistin katoaminen on tuskallista myös läheisille. Se saa aikaan valitettavan ilmiön – muistisairasta ihmistä aletaan suojella elämän todellisuudelta ja asioilta, jotka ovat osa hänen omaa elämäänsä. Ymmärrettävä yritys suojella muuttuu muistisairaan sulkemiseksi todellisuuden ulkopuolelle. Anne ei vastaa isän kysymyksiin siskon poissaolosta eikä saa kerrottua päätöksestään hankkia isälle hoitokotipaikka. Lauseet jäävät kesken tai hän vaikenee. Vaikeasta todellisuudesta, menetyksistä ja surusta voi puhua sairastunutta kannatellen, kun puheeksi ottaminen rakentuu kunnioittavaan kohtaamiseen, arvostavaan avoimuuteen ja rakkaudelliseen rehellisyyteen. Näissä psykoterapeuttisen kohtaamisen periaatteissa säilyy toisen todellisuuden hyväksyminen ja mahdollisuus jakamisen hetkiin. Vaikka muistisairas unohtaa juuri kuulemansa asian, kohdatuksi tulemisen hetket jättävät muistijäljen turvallisuudesta ja omasta merkityksellisyydestä.

Avuttomuuden lisääntyminen herättää muistisairaassa turvattomuuden tunteita. Hän saattaa kokea itsensä yhtä pelokkaaksi kuin pieni lapsi. Anthonyn kysymys "Hylkäätkö sinä minut?" voi syyllistää Annea. Tyydyttävä tasapaino ja ratkaisu oman elämän ja läheisen hoitamisen välillä ei löydy ilman surua, huonoa omatuntoa tai syyllisyydentunnetta. Anne päättää jatkaa omaa elämäänsä. Hän ottaa vastaan uuden ihmissuhteen ja uskaltautuu lähtemään kohti uutta tulevaisuutta. Se ei poista hänen rakkauttaan isää kohtaan. Rakkaus on myös toiselle hoidon järjestämistä silloin, kun ei itse voi sitä tehdä. Anne lupaa tulla käymään isän luona. Hoitokodissa Anthony itkee peloissaan ja sanoo ettei enää ymmärrä mitä tapahtuu. Hän tarkistaa henkilöiden nimiä, kysyy kuka hän itse on ja alkaa itkeä äitiä ja koti-ikävää. Tunnetaitoinen ja läsnä oleva hoitaja kohtaa Anthonyn aikuisena, vastaanottaa hänen hätänsä ja rauhoittaa hänet, joka päivä uudelleen. Anthony on turvassa.

Sanna Aavaluoma

Rooleissa:

• Anthony Anthony Hopkins

• Anne Olivia Colman

• Paul Rufus Sewell

• Lucy Evie Wray

• Laura Imogen Poots

• Mies / hoitaja Mark Gatiss

• Nainen / hoitaja Olivia Williams