Kauhea kastraatio

Kreetan saarella Paleochoran kylässä asuu Gerhard Stelzhammer - niminen kivenveistäjä. Tutustuimme kylän taidetapahtumassa vuonna 2015 ja valokuva eräästä Gerhardtin veistoksesta päätyi kirjani Kunnes kuolema meidät eriyttää. Muistisairaan puolison suruprosessi ja toipuminen puolison kuoleman jälkeen (2016)  kansikuvaksi. Palattuani kylään tänä syksynä päädyin selaamaan edellisellä käynnillä Gerhardin taidepuistosta ottamiani kuvia. Monet hänen töistään ovat puhuttelevia ja seksuaalisesti vahvasti ladattuja. Tämän kirjoituksen kuva on yksi niistä. Se sai minut pohtimaan kastraatioahdistusta ja sen konkreettisia ilmenemismuotoja naisen, miehen ja parisuhteen näkökulmasta. Kirjassaan Elämäni poikana Jari Sinkkonen (2012) toteaa, että kastraatioahdistus voidaan tulkita pojan kehitykseen liittyvänä vertauskuvana, jolloin sillä tarkoitetaan kaikkea maskuliinisuuden väheksyntää ja mitätöintiä. Laajennan ajatuksen kaikkia ihmisiä koskevaksi. Intiimiyden edellytys on psyykkinen erillisyys. Feminiiniset ja maskuliiniset ominaisuudet ja niihin liitetyt psyykkiset kyvyt (pystyvyys, lujuus, vastaanottavuus ja herkkyys) ovat jokaisessa ihmisessä erilaisessa suhteessa olevia ominaisuuksia, joiden itsessä ja toisessa hyväksyminen ei ole itsestään selvää. Hyväksynnän vaikeus kertoo usein erillisyyden haasteista. Sitä, mitä ei voi hyväksyä, usein vähätellään, kritisoidaan ja tuhotaan. Psyykkinen kastraatio voi kohdistua jokaiseen meistä. Se, joka tuhoaa toista, tuhoaa kuitenkin myös itseään. Pohdin tänään konkreettisen kastraation lisäksi sen toteutumista mielen sisäisenä ahdistuksena ja läheisissä suhteissa tapahtuvana tuhoavuutena.

Konkreettinen kastraatio on ollut osa historiaamme monenlaisissa merkityksissä. 1800- luvulle asti Italiassa kastroitiin 7-9 vuoden ikäisiä poikalapsia poistamalla heiltä molemmat kivekset ja katkaisemalla siemenjohtimet. Näin heidän äänenmurroksensa estettiin ja heidän korkea äänensä säilyi. Heistä tuli arvostettuja kastraattilaulajia katolisen kirkon kuoroihin tai oopperaan. Koreassa Chosun - dynastian hovissa eunukkeja, kastroituja miehiä, käytettiin vartijoina. Hovin kastroidut pojat kasvoivat aikuisten eunukkien ottolapsina. Eunukit ovat historian aikana toimineet monissa arvostetuissa viroissa, kuten haaremin vartijoina. Tyttö tai nainenkin voidaan kastroida poistamalla häneltä munasarjat. Seksuaalirikollisen on mahdollista päästä valvottuun koevapauteen, mikäli hän suostuu seksuaalista halua ja kykyä vähentävään lääkitykseen, kemialliseen kastraatioon. Keskustelua seksuaalirikollisten pakollisesta kemiallisesta kastraatiosta on käyty eduskunnassa tänäkin vuonna. Lääketieteellisin perustein kirurginen tai kemiallinen kastraatio voidaan tehdä levinneen eturauhassyövän hoitona tai osana transsukupuolisen henkilön sukupuolen korjausprosessia.

Psykoanalyyttisessa perinteessä kastraatioahdistus ei kohdistu kiveksiin, vaan penikseen. Sigmund Freudin mukaan oidipaalivaihetta elävä pieni poika pelkää isän kastroivan hänet rangaistukseksi äidin haluamisesta. Tyttö puolestaan ahdistuu huomatessaan itseltään puuttuvan peniksen, kokee peniskateutta ja pettymystä äitiin, joka on synnyttänyt hänet vajavaisena, poikaa huonompana. Mervin Glasserin mukaan kastraatioahdistus syntyy paljon oidipaalivaihetta aikaisemmin, jo varhaisissa avuttomuuden kokemuksissa. Glasserin (1979) termi Core Complex kuvaa erillisyyden aiheuttaman ahdistuksen synnyttämää tiedostamatonta konfliktia, jossa ihminen pyrkii tasapainoon läheisyyden ja erillisyyden välillä. Erillisyyden aiheuttamaa ahdistavuutta helpottaa pyrkimys päästä lähemmäs toista, äärimmillään toisen sisään, yhteen sulautuneeksi toisen kanssa. Läheisyydestä seuraa kuitenkin kauhu kokonaan toisen valtaan joutumisesta ja itsen katoamisesta. Tämä katoamisen kauhu (annihilaatiokauhu) herättää vihan tunteita toista kohtaan. Vihan tunteiden ilmaisemiseen liittyy riski hylätyksi tulemisesta. Viha edellyttää myös erillisyyttä, joka taas saa aikaan tarpeen suurempaan läheisyyteen, äärimmillään toisen sisään...ja näin ydinkonfliktin keinu jatkaa liikettään. Glasserin mukaan perversioissa aggressio seksualisoituu ja muuntuu sadismiksi. Sadismi ja masokismi ovat kuin saman kolikon kaksi puolta, jotka ilmentävät intiimiyden herättämää ahdistusta. Niissä toista ei tuhota, mutta häntä kontrolloidaan ja hänelle aiheutetaan kärsimystä, kärsimyksen tuottaminen aiheuttaa mielihyvää. Kun toinen ei tuhoudu, hänen olemassaolonsa jatkuminen varmistuu. Samalla suhteen säilyminen on turvattua, eikä hylätyksi tuleminen uhkaa. Seksuaalisissa perversioissa  kamppaillaan julmuuden, tuhoavuuden ja aggression kanssa. Niiden taustalla on usein kokemuksia toisten itseen kohdistamasta julmuudesta, tuhoavuudesta ja aggressiosta.

Psyykkinen kastraatio on todellisuutta valitettavan useissa perheissä. Lapsen epäonnistumisille ja pienuudelle naureskelu sekä nuoren unelmien tyrmääminen epärealistisina haavoittavat kehittyvän yksilön omaa voimantuntoa ja mahdollisuutta tukeutua toiseen heikkoina hetkinä. Moni muistaa kuulleensa toteamuksia "Ei sinusta ole mihinkään", "Ei sinusta tule mitään" tai "Laita lapsi asialle ja mene itse perässä". Elias Lönnrotin kokoamissa Suomen kansan sananlaskuissa todetaan:  "Räkänenästä mies tulepi, vaan ei tyhjän itkijästä." Tämä sanonta on tunnettu myös muodossa "Kasvaa se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta". Suomalaisen miehen tunnemaailmaan ei siis saisi kuulua itku eikä nauru. Kuka tietää, milloin ja minkälainen itku tai nauru on tyhjää? Onko parempi luopua molemmista? Aikuisten maailmassa miehen ja naisen fyysisten ominaisuuksien rinnastaminen hänen psyykkisiin ominaisuuksiinsa ja niiden linkittäminen hänen pystyvyyteensä on tavallista. Kun puhutaan työelämässä pärjäämisestä, naisella voidaan todeta olevan riittävästi munaa haastavasta tehtävästä selviämiseen. Naista, joka uskaltaa pitää puoliaan, kutsutaan hyväksi jätkäksi. Miestä, joka uskaltaa näyttää tunteensa, kutsutaan machokulttuurissa neidiksi.

Sekä miehet että naiset kykenevät toisiaan psyykkisesti kastroivaan käytökseen myös parisuhteessa. Jotkut parit pitävät sitkeästi kiinni toistensa nolaamisen, nöyryyttämisen ja mitätöinnin dynamiikasta. Toinen koetaan uhkaavana, syyttävänä, mitätöivänä ja syyllisenä suhteen vaikeuksiin. Yksinäinen, pelokas ja pettynyt nainen nimittelee miestään empatiakyvyttömäksi ja munattomaksi. Yksinäinen, turhautunut ja ahdistunut mies parjaa vaimoaan kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Kumpikaan ei voi puhua läheisyyden pelosta, yksinäisyydestä tai hylätyksi tulemisen kauhusta. Kun pelkoa pyritään hallitsemaan toista ja suhdetta tuhoavalla toiminnalla, ei ole ihme, että intiimiys ja ilo on kadonnut suhteesta, läheisyys on lakannut ja lempeys on vain muisto suhteen varhaisilta vaiheilta. Parisuhdeväkivallassa kokemus omasta arvosta ja kyvykkyydestä vaurioituvat aina. Tällaisia parisuhteita Anna Motz (2014) kutsuu myrkyllisiksi.

Tämän kirjoituksen kuvan katsominenkin sattuu. Se näyttää kivuliaasti sen, miten kastroivassa parisuhteessa molemmat vaurioituvat. Ajatellaanpa Freudin esittämästä kastraatioahdistuksesta mitä tahansa, sen symboliikkaa ei voi ohittaa. Pieni lapsi joutuu kokemaan pienuutta ja avuttomuutta suhteessa isompiin lapsiin ja vanhempiinsa. Parisuhteessa mitätöity nainen menettää halunsa eikä kykene nauttimaan seksuaalisuudestaan. Mitätöity mies menettää nautinnon ja halun lisäksi myös seksuaalisen kykynsä. Kun kyky fyysiseen ja psyykkiseen intiimiyteen on romahtanut ja suhde halutaan korjata, hakeudutaan paripsykoterapiaan tai psykoseksuaaliterapiaan. Luottamuksen ja hyvän palautuminen suhteeseen on mahdollista, mikäli molemmat sitä todella haluavat ja ovat valmiita laskemaan omat aseensa. Kummankin tulee myös voida tunnistaa ja nähdä omat ja toistensa ahdistukset, pelot ja satutetuksi tulemiset sekä kyetä myötätuntoiseen toisen asemaan asettumiseen. Vain silloin on mahdollista päästä tilaan, jossa molemmat voivat ottaa vastuun omasta käytöksestään sysäämättä sitä toisen syyksi. Silloin yhteys toiseen ja itseen eivät sulje toisiaan pois  -  yhteys toiseen säilyy silloinkin kun ollaan erillään tai hetkellisesti kaukana toisistaan ja yhteys itseen säilyy, vaikka ollaan ihan lähekkäin.

Sanna Aavaluoma