Kuiva kausi
Kun pari kertoo suhteessaan olevan kuiva kausi, kuolleen makkarin syndrooma, yksinäistä ja hiljaista, tai elävänsä kuin kämppikset, ollaan seksittömyyden äärellä. Seksittömyyteen on monia syitä. Se voi olla vapaaehtoista, olosuhteiden pakottamaa tai ilmiasu suhteessa oleville ongelmille aiheuttaen osapuolille monia haastavia tunteita. Sana selibaatti tulee latinan kielen sanasta caelebs, joka tarkoittaa naimattomuutta sekä pidättäytymistä avioliitosta ja seksuaalielämästä. Nykyään sillä tarkoitetaan pidättäytymistä seksuaalisista toiminnoista, jopa itsetyydytyksestä. Ihminen on pakkoselibaatissa, mikäli hänellä ei ole kumppania eikä yhdynnän lisäksi muita tapoja toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Milloin seksittömyys palvelee ihmisen kasvua? Milloin se on hänelle haitallista? Mitä seksittömyys merkitsee suhteelle? Mitä siitä seuraa? Minkälaiset lähteet kosteuttavat ja ravitsevat kuivaa maata?
Uskonto ja seksi ovat olleet haasteellinen yhdistelmä kautta aikojen. Katolisessa kirkossa avioliitto ja seksuaalinen kanssakäyminen kiellettiin kaikilta papeilta vuonna 1123. Ortodoksisessa kirkossa selibaatti koskee vain piispoja, papit voivat avioitua ennen pappisvihkimystä. Selibaattilupaus liittyy erottamattomasti munkkien ja nunnien luostarilupaukseen, jossa sitoudutaan köyhyyteen, kuuliaisuuteen ja naimattomuuteen. Valitettavasti monissa uskonnollisissa yhteisöissä virallinen pidättäytyminen ei ole estänyt kirkonmiesten toteuttamaa lapsiin ja naisiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä. Paavi Franciscus myönsi (Yle 6.2.2019) katolisen kirkon pappien ja piispojen käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen nunnia. Vatikaanin naistenlehden mukaan nunnat ovat abortoineet pappien siittämiä lapsia sekä synnyttäneet ja kasvattaneet lapsia, joita papit eivät ole tunnustaneet omikseen. Saksan piispainkonferenssin tilaaman raportin mukaan Saksan katolisen kirkon sisällä vuosien 1946-2014 välillä lähes 4000 lasta on joutunut pappien hyväksikäyttämäksi. Tekijöinä on ollut 1707 pappia (Yle 13.9.2018). Monissa uskonnoissa tai uskonnollisissa liikkeissä on seksuaalisuuteen liittyviä sääntöjä ja rajoituksia, kuten esiaviollisen seksin, raskauden ehkäisyn tai keskeyttämisen kielto.
Vapaa-ehtoinen seksittömyys ei yleensä tuota yksilölle ongelmia, sillä se on tietoinen valinta ja sillä on yksilön kannalta jokin mielekäs peruste. Pari voi omaehtoisesti pidättäytyä yhdynnöistä ennen avioliittoa joko uskonnollisen vakaumuksen tai muun periaatteen vuoksi. Silloin tulevaa odotetaan ja seksuaalisuudesta nautitaan muilla tavoin. Paaston tavoin suunniteltu selibaatti voi lisätä seksuaalisia haluja ja parantaa parin seksiä. Osa urheilijoista kertoo seksistä pidättäytymisen parantavan urheilusuoritusta. Vapaaehtoisen seksittömyyden määrittely ei kuitenkaan aina ole helppoa. Seksuaalisen trauman kokeneella seksistä kieltäytyminen on ymmärrettävää. Se on keino, jolla voi lisätä omaa turvallisuuden tunnetta. Samaan aikaan se merkitsee kieltäytymistä läheisyydestä ja seksuaalisesta nautinnosta. Seksuaalisten ajatusten, aistimusten, tunteiden ja tuntemusten heräämistä voi verrata seksuaaliseen janoon. Jos nautinnon lähde on myrkytetty väkivallalla, siitä juodessa myrkyttyy yhä uudelleen. Juomattomuus aiheuttaa kuivumista. On surullista, jos kaltoin kohdeltu ihminen joutuu uskottelemaan itselleen kuivuvansa omasta vapaasta tahdostaan. Kuivana ei ehkä jaksa etsiä uutta puhtaan veden lähdettä, josta voisi nauttia.
Olosuhteiden pakosta seksittömyys on osa elämää sille, joka ei ole löytänyt kumppania, vaikka toivoisi ja haluaisi parisuhdetta, eikä halua satunnaisia seksisuhteita. Työelämä voi kuljettaa puolison toiseen kaupunkiin, maahan tai maanosaan pitkiksikin ajoiksi. Ratkaisu etäsuhteessa elämisestä voi sisältää ristiriitaisia tunteita. Erillään olo herättää ikävän tunteita ja kasvattaa halua ja jännitettä. Uudelleen kohdatessa seksi voi olla ihanaa ja tyydyttävää. Seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen pitkien erojaksojen aikana voi olla vaikeasti lähestyttävä kysymys. Luottamukseen ja suhteen rajoihin liittyvät kysymykset nousevat keskeisiksi. Joskus toiselle osapuolelle kehittyy rinnakkainen suhde. Pakottavia olosuhteita ovat myös toisen osapuolen vakava sairastuminen, pitkät sairaalajaksot tai hoidot, joista selviytyminen vie kaiken energian. Kivut ja fyysiset rajoitukset voivat muodostua esteeksi tyydyttävälle seksille. Pitkäaikaiset, etenevät sairaudet voivat viedä seksuaalisen halun ja kyvyn ja pakottaa toisen seksittömyyteen. Moni muistisairaan puoliso kokeekin olevansa elävän leski. Puolison kuoleman jälkeen surumatka vaiheeseen, jossa mieli antaa luvan kiinnittyä uuteen suhteeseen voi olla pitkä. Ehdoton vankeustuomio merkitsee kaiken vapauden menettämistä. Rangaistuksen alussa myös puolisoiden tapaamiset ovat valvottuja.
Ellei Ihmisellä ole kykyä sietää tarpeittensa tyydyttämättä jäämistä sekä kohdata ja käsitellä siitä seuraavia ristiriitaisia tunteitaan, ne voivat kanavoitua tuhoavaksi voimaksi. Sosiaalitieteilijä Kirsti Sippel (2019) Turun yliopistosta kirjoittaa naisvihamielisten verkostojen manosfääristä, jonka yksi alakulttuuri on Incel -verkosto (involuntarily celibate). Incel-vallankumouksen nimissä on tapahtunut kaksi massamurhaa, joiden tekijät ovat kertoneet motiiveikseen seksistä paitsi jäämisen aiheuttaman vihan ja katkeruuden. Sippel on analysoinut verkoston keskusteluja ja toteaa toksisen maskuliinisuuden nousevan niissä esiin monin tavoin. Keskusteluissa ihanteena on seksuaalisesti aktiivinen mies, jolla on useita seksuaalisia kumppaneita ja paljon seksikokemuksia. Mies on aktiivinen toimija ja nainen on toiminnan kohde. Ihanteen toteutumismahdollisuuksien puuttuessa inceleiden mieheys rakentuu puutteesta koetulle katkeruudelle. Naisia kutsutaan halventavilla nimillä, jolloin naisista tulee kasvotonta massaa. Miehisen itsetunnon kolaukset korjataan palauttamalla nainen alemmalle tasolle väkivallan keinoin. Sippel toteaa naisvihamielisyyden ja syrjäytymisen kasvavaksi ongelmaksi sekä yhdeksi aikamme suurimmista turvallisuusuhkista.
Seksittömyys parisuhteessa voi olla suuren surun aihe. Kuivan kauden kestoa ei ole helppoa määritellä. Ei ole myöskään olemassa kriteerejä seksin määrälle, joka takaisi suhteen onnellisuuden. Kaikkiin parisuhteisiin kuuluu seksittömiä kausia. Seksittömyys voi palvella erilaisia tarkoituksia. Raskaus ja vauvan syntymä vähentävät seksiä valtaosassa parisuhteita. Sitä ei pidä kuitenkaan tulkita merkiksi parisuhteen heikkenemisestä. Parisuhteessa aktivoituvat tiedostamattomat kasvuhaasteet, kuten erillisyyden kaipuu tai omien rajojen puolustaminen voivat tulla eläviksi parin seksuaalisuudessa. Seksittömyys kertoo myös puolisoiden välisen yhteyden haavoista. Usein seksittömissä suhteissa läheisyyttä ja hellyyttä ei ole ollut pitkiin aikoihin. Todellinen ongelma seksittömyys on silloin, kun siihen liittyy puolisoiden välistä vallankäyttöä, toisen rankaisemista, kontrollointia, vaatimuksia, uhkailua tai painostusta. Monet seksuaaliset ongelmat johtavat seksittömyyteen. Haluttomuudesta, erektiovaikeuksista, herkästä tai viivästyneestä siemensyöksystä, orgasmittomuudesta tai yhdyntäkivuista seuraava turhautuminen, häpeä, syyllisyys ja pelko lukitsevat usein avoimuutta parin välillä.
Sukupuolentutkija Maiju Parviaisen (2016) mukaan niin kulttuuri-ilmapiiri, normit ja asenteet kuin seksuaaliterapeuttien näkemyksetkin pitävät liian yksipuolisesti kiinni ajatuksesta seksin välttämättömyydestä parisuhteessa tai sen puutteen automaattisesti kertovan huonosta suhteesta ja parisuhdeongelmista. Seksuaaliterapeutit kertovat kohtaavansa myös pareja, jotka kokevat suhteensa onnelliseksi puuttuvasta seksistä huolimatta. Parviainen pohtii, miksi haluttomuus nähdään ongelmana, mutta seksiin vastentahtoisesti myöntyminen on normaalia. Syyllistämisen sijaan tärkeää olisi pysähtyä tutkimaan mikä tekisi seksistä kummallekin nautinnollista.
Rakkaus iloineen ja haasteineen on ehtymätön musiikin ja laulujen lähde. Yle:n Musiikki ja seksi -ohjelman (2016) mukaan 1950-luvun listahiteistä kolme prosenttia kertoi seksistä. 1970-luvulla prosenttiluku oli noussut jo 40:een. Vuoden 2009 hiteistä 92% oli seksiaiheisia. Irina on tehnyt hienon laulun Hiljaisuus parisuhteessa olevasta kivuliaasta hiljaisuudesta ja etäisyydestä:
Samu Haberin esittämä versio kappaleesta on herkkyydessään balsamia toksisen maskuliinisuuden turmelemalle mieskuvalle. Suosittelen kivuliasta kuivaa kautta poteville pareille syventymistä yhdessä kuuntelemaan molemmat versiot. Hetki voisi avata mahdollisuuden uuteen läheisyyteen. Läheisyyden pelko, hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelko, avautumisen pelko, nähdyksi tulemisen pelko, arvostelluksi tulemisen pelko, riittämättömyyden pelko tai toiselle pettymyksen tuottamisen pelko saavat ihmisen vetäytymään juuri silloin, kun eniten tarvitsisi toisen ihmisen syliä. Haavoittuvuuden näyttäminen avaa sitä paitsi usein itkupadot, jotka alkavat kostuttaa ja ravita suhteen kuivaa maata.
Sanna Aavaluoma