Kuka pelkää...?

Vain elämää - ohjelma on Suomessa edennyt kymmenenteen tuotantokauteensa. Itselleni ohjelman arvo ja anti on mukana olevien muusikoiden ennakkoluuloton perehtyminen toistensa uriin, jonkin itseään puhuttelevan kappaleen uudelleen sovittaminen ja tulkinta, sekä oman tulkinnan toiselle kunnioituksella antaminen. Psykoterapiasuhteessa tapahtuvat tulkinnat kuten musiikilliset tulkinnatkin ovat vastaanottajalleen parhaimmillaan lahjoja, joissa tulkitsija ilmaisee jotakin uutta näkemästään, kuulemastaan ja kokemastaan. Antti Tuisku sanoitti osittain uudelleen Lauri Tähkän kappaleen Minun Suomeni. Hän laulaa: "Minun Suomeni on vielä suvaitsematon. Vieläkin vaikeaa täällä on tunnustaa Ketä oikein rakastaa..." Tulkinta sai minut miettimään sitä, että vaikka monessa asiassa olemme kansainvälisesti tarkasteltuna edelläkävijöitä, erilaisuuden pelossa ei kansan syvissä riveissä ole oman elämäni aikana tapahtunut suurtakaan muutosta.

Yhdessä mieleen jääneistä lapsuuden pihaleikeistä keskellä pelikenttää oleva huusi "Kuka pelkää mustaa miestä?" Huudon jälkeen kaikkien kentän laidalla olevien tehtävä oli yrittää juosta kentän toiselle laidalle joutumatta "mustan miehen" saaliiksi. Vasta saatuaan jonkun kiinni "musta mies" vapautui roolistaan ja kiinni jäänyt astui hänen tilalleen. Vaikka nykyisin leikkiä pidetään rasistisena, siinä "pelkoa" kohti juostiin kiljuen - ja pelottavan roolia kantoi kukin vuorollaan. Leikin kielteisempi viesti - erilaisuuden pelko ja sen kokeminen uhkana, elää edelleen vahvasti keskuudessamme. Tänä päivänä saman vierauden kauhun herättää heteronormatiivisuudesta poikkeava yksilö. Vuonna 2013 Euroopan Unioni teetti laajan tutkimuksen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien eurooppalaisten syrjintäkokemuksista. Tulosten mukaan homofobia on Euroopassa yhä yleistä. Tutkimukseen vastanneista 2/3 sanoi, ettei uskalla pitää kumppaniaan kädestä julkisella paikalla.

Homofobia näyttäytyy yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Kun kokeneelta jääkiekkovalmentajalta, Juhani Tammiselta kysyttiin, minkä vuoksi Suomen jääkiekkopiireissä ei puhuta homoseksuaalisuudesta, hän totesi, ettei ole 60 vuotta kestäneellä urallaan nähnyt jääkiekkokaukalossa yhtään homoa. Hän jatkoi sanoen jääkiekon olevan maskuliininen laji, jossa ei hiirulaisiin törmää, ja päätti lausuntonsa toteamalla jääkiekon olevan sivistynyt laji. Mietin, miten homoseksuaalin henkilön jääkiekon pelaaminen on tunnistettavissa tai miten se poikkeaa heteroseksuaalin henkilön pelaamisesta? Miten tämä kommentti mahtoi vaikuttaa identiteettiään etsiviin tai kaapista ulostuloon rohkeutta kerääviin nuorukaisiin? Mietin myös mikä on sellainen sivistymätön urheilulaji, johon kuuluu seksiä? Vai ovatko homoseksuaalit Tammisen mielestä sivistymättömiä? Kun Pekka Haavisto oli presidenttiehdokkaana vuonna 2012, julkisuudessa kiinnitettiin huomiota enemmän hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa kuin poliittisiin ansioihinsa. Minkähän vuoksi muiden ehdokkaiden henkilökohtainen ja intiimi elämä ei puhututtanut toimittajia? Millä tavalla seksuaalinen suuntautuminen näyttäytyy presidentin työnkuvassa tai siihen liittyvien tehtävien hoidossa? Eräs kokenut kliinikko kommentoi psykoseksuaaliterapiaopintojani: "Niin, nykyäänhän sitä saa olla mitä lystää." Hämmästykseltäni en kyennyt kysymään viittasiko hän kommentillaan minuun vai potilaisiin, ja mitä se hänelle merkitsi. Ihmisellä voi olla tai olla olematta huomattavia psyykkisiä ongelmia tai ihmissuhdevaikeuksia riippumatta hänen sukupuoli- tai seksuaali-identiteetistään. Milloin seksuaalinen suuntautuminen on merkittävä tai keskeinen asia psykoterapiassa? Mietimmekö heteroseksuaalisen identiteetin kehityksen kulkua ja siihen vaikuttaneita tekijöitä samalla intensiteetillä, kuin mietimme siitä poikkeavan identiteetin syntyä?

Kaikki itselle vieras - erityisesti seksuaalisuuden alueella herättää voimakasta pelkoa ja suojautumisen tarvetta. Miksi pelätään? Miksi suojaudutaan? Miltä suojaudutaan? Sigmund Freud ajatteli homofobian kertovan sitä kokevan omien homoseksuaalisten yllykkeiden torjunnasta. Joidenkin teoreetikoiden mukaan kyse on latentista homoseksuaalisuudesta. Adams ym (1966) tutkimuksen tulosten mukaan homovihaajiksi luokitellut miehet kiihottuivat homoeroottisen elokuvan katselemisesta enemmän kuin heteromiehet. Ihminen suhtautuu kaikkeen verraten sitä itseensä. Se mitä en ole itse, on erilaista, vierasta. Olisi toivottavaa ja tervettä, että erilaisuuden havaitseminen herättäisi mielenkiinnon, toisen kokemusmaailman kunnioittamisen ja ymmärtämisen halun. Huolestuttavaa on, jos erilaisuuden käynnistämä ajattelu- ja kokemusketju linkittyy mielessä vinoutuneisuuteen ja outouteen tai erilaisuuden herättämät reaktiot ovat toisen elämän kauhistelua, tirkistelyä, kieltämistä, vähättelyä, mitätöintiä ja patologisointia. 

Vuonna 1935 Sigmund Freud sai kirjeen naiselta, joka oli huolissaan poikansa seksuaalisesta suuntautumisesta. Freud vastasi äidille: "Homoseksuaalisuus ei taatusti ole etu, mutta siinä ei ole mitään hävettävää." Ajassaan liberaaleista ajatuksista huolimatta myös Freud koki homoseksuaalisuuden osittain mysteerinä. Bardenin (2011) mukaan Carl Gustav Jungin ajatukset Animasta ja Animuksesta tekivät suhtautumisen sukupuolisuuteen joustavammaksi, vaikka myös Jung piti näiden ominaisuuksien välistä tasapainoa tavoitteena ja painotti miehen liiallista feminiinisyyttä tai naisen liiallista maskuliinisuutta ongelmallisena. Vaikka psykoanalyysi on aina ollut erityisen kiinnostunut yksilön sisäisen maailman monimutkaisuudesta ja kokemusten sävyistä, se on rakentunut kaksijakoisen sukupuolisuuden käsitteen ympärille aina näihin päiviin saakka. Vuonna 2011 British Psychoanalytic Council irtisanoutui näkemyksestä, jonka mukaan homoseksuaalisuus on merkki mielen kehityksen häiriöstä. 21.6.2019 Amerikan psykoanalyyttinen yhdistys (APaA) pyysi julkisesti anteeksi LGBTQ yhteisöltä sen jäsenten patologisoinnin historiaa. 27.7.2019 IPA:n Feminine konferenssissa luovuttiin sukupuoli-identiteetin binäärisestä ajattelusta ja siirryttiin monimuotoisiin sukupuolikäsityksiin.

International Journal of Psychoanalysis 100v juhlaseminaarissa Lontoossa kesällä 2019 Peter Fonagy totesi vauvan seksuaalisen kiihottumisen olevan ainoa asia, joka jää hoivaavien aikuisten taholta peilaamatta. Mary Targetin (2007) mukaan häpeä kuuluukin jossakin määrin aina seksuaalisuuteen riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta. Lapsen kehityksessä häpeä voi kuitenkin tulla säädellyksi, jos aikuiset voivat lohduttaa häpeää kokevaa lasta. Ongelmallista on jos vanhempi kokee kehittyvän tytön käytöksen ja olemuksen liian maskuliinisena ja vastaavasti pojan liian feminiinisenä. Vanhemman omat vaikeat tunteet estävät häntä tällöin toimimasta peilaavana kasvualustana lapselleen ja lapsi jää yksin häpeäntunteittensa kanssa. Homofobia merkitsee vihamielistä asennoitumista homo- lesbo- ja biseksuaaleja kohtaan. Se voi ilmetä toiminnallisesti nimittelynä, vähättelynä ja naureskeluna tai aistittavana asenteena. Merkittävien ihmisten taholta tapahtuva ja koettu negatiivisuus, torjunta ja vihamielisyys muuntuu itsevihaksi ja häpeäksi - sisäistetyksi homofobiaksi. Leezah Hertzmann (2011) toteaa sisäistetyn homofobian vaikuttavan yksilöön ja hänen suhteisiinsa rankaisevasti ja vihamielisesti. Parisuhteessa puolisoiden välinen intiimiys vaurioituu, jos toiseen kohdistuva halu törmääkin häpeään tai vihaan. Seksuaalisuudesta ja häpeästä puhuminen voi olla kivuliasta, kun suuren osan elämää hallinneesta ristiriitaisuudesta haluaisi päästä irti. Häpeän tunteista puhuminen voi aktivoida kokemuksen siitä, että omassa seksuaalisuudessa onkin jotakin viallista. King (2011) toteaa, että psykoterapiasta voi tulla (psykoterapeutin seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta) yksilön omaa seksuaali-identiteettiä vahvistavaa kahdella ehdolla. Homoseksuaalisuus tulee tunnustaa seksuaalisuuden normaaliksi muodoksi, eikä itsessään psykoterapiaan tulijan psyykkisten ongelmien aiheuttajana. Lisäksi psykoterapeutin tulee kyetä näkemään potilaansa kontekstuaalisen ja sosiaalisen elämän todellisuus.

Palaan lopuksi takaisin musiikkiin maailmaan ja Vain elämää -ohjelmaformaattiin. Laulu, jonka kivuliaalla lainauksella aloitin, alkaa kuitenkin toiveikkaalla ajatuksella yhdenvertaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. "Minun Suomeni on isänmaa rajaton. Ei oo me ja ne muut, vaan taivaalla kuu, joka loistaa kaikille". Kaukana oleva kuu muistuttaa meitä sisäisessä maailmassamme merkittävästä kolmannesta positiosta. Se on kyky, joka mahdollistaa henkisen etäisyyden ottamisen, asioiden tarkastelun ja ajattelun sen sijaan, että toimisi reaktiivisesti niissä heräävien tunteiden vallassa. Se tekee meille mahdolliseksi olla säikähtämättä sitä, että joku on erilainen kuin itse ja mahdollistaa olla kokematta sen itselle uhkana. Sen myötä on mahdollista hyväksyä ja kunnioittaa erilaisuutta - ja rakastaa.

Sanna Aavaluoma