Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Mike Nicholsin ohjaama, viisi Oscaria voittanut, historian kallein mustavalkoinen elokuva Kuka pelkää Virginia Woolfia vuodelta 1966 perustuu Edward Albeen vuonna 1962 kirjoittamaan näytelmään (Who´s afraid of Virginia Woolf). The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa. Elokuva kertoo kahdesta traumatisoituneesta ihmisestä, jotka sijoittavat toisiinsa ja parisuhteeseensa kokemansa nöyryytyksen, kauhun ja mitättömyyden kokemukset. Elokuva haastaa katsojansa tunnistamaan henkisen väkivallan merkkejä ja dynamiikkaa.

Elokuvan alun öinen pilvinen taivas ja täysikuu luovat latautuneen tunnelman ja herättävät mielikuvia täysikuun vaikutuksesta ihmisiin – kenties sen aikana ihmisestä esiin kuoriutuvasta pedosta. Marthan ja Georgen hoiperteleva kävely myöhäisessä syysyössä puista putoavien lehtien joukossa avaa näkymän elämän syksyyn. Etäämmältä he näyttävät hauraalta vanhalta parilta. Todellisuudessa humaltuneet, keski-ikäiset Martha ja George ovat palaamassa kotiin Marthan isän, yliopiston rehtorin, henkilökunnalleen järjestämästä illanvietosta.

Martha on Georgen tietämättä kutsunut jatkoille yliopistolta nuoren pariskunnan, Nickin ja Honeyn. Marthan ja Georgen keskinäinen sanailu on pistävää, repivää ja raatelevaa, eikä vieraiden läsnäolo jarruta heitä. Molemmat virittävät toisilleen vuorovaikutuksellisia ansoja. Vieraita odotellessa George esitti Marthalle toiveen pitää vaatteet yllään ja pidättäytyä puhumasta "pojasta". Naisten tutustuessa taloon Martha kertoo Honeylle heillä olevan poika, joka täyttää huomenna 16 vuotta. George puolestaan rohkaisee Nickiä ottamaan selvää siitä, onko heillä lapsia. Vieraat kiusaantuvat Marthan ja Georgen sanailusta, George toteaa heidän vain urheilevan – ulkoiluttavan suhteensa rippeitä. Martha nöyryyttää miestään kutsumalla tätä vieraiden kuullen isoksi muhkeaksi nollaksi. Marthan kovaäänisten solvausten tahdissa George tarttuu Honeytä käsistä ja riehaantuu tämän kanssa piirileikkiin laulaen "Kuka pelkää Virginia Woolfia…"

Marthan ja Georgen välinen dynamiikka ottaa valtaansa myös nuoret vieraat. Kun Georgen ja Marthan ottelu muuttuu fyysiseksi, aiemmin hämmentynyt Honey kiljahtaa kiihtyneenä kuin kannustaen "Väkivaltaa! Väkivaltaa!" Yön kuluessa Martha ja George saavat tietoonsa myös Nickin ja Honeyn suhteen kipukohtia ja säälimättä paljastavat niitä. Vieraitaan blondiksi ja hiirulaiseksi kutsuva George kertoo illan ohjelmanumeroiksi isännän nöyryytys, emännän pano ja vieraiden piinaus.

Myrkyllisistä parisuhteista kirjoittava Anna Motz toteaa väkivallan voiman addiktiiviseksi ja sitä ylläpitäväksi "polttoaineeksi" intohimon, tuhoavuuden, mustasukkaisuuden ja halun kontrolloida toista. Lähisuhdeväkivaltaa on fyysinen ja seksuaalinen väkivalta eri muodoissaan, psykologinen ja verbaalinen hyväksikäyttö ja taloudellinen kontrolli. Vaikka toinen puolisoista olisi ensisijainen väkivallan toimeksi panija, tuhoava voima syntyy puolisoiden välisessä dynamiikassa, jossa aggressio ja intiimiys nivoutuvat yhteen. Tätä dynamiikkaa Motz kutsuu nyrkillä suutelemiseksi. Perverssissä yhteydessä puolisot yrittävät selviytyä aiemmista traumoistaan elämällä nyt suhteessa toisiinsa kokemuksia, jotka tuottavat toiselle kipua tai tilanteita, joissa tulevat rangaistuksi ja kokevat avuttomuutta. Freudin termi pakkotoistosta ja Kleinin termi projektiivisesta identifikaatiosta kietoutuvat yhteen. (Motz 2014).

Marthan ja Georgen vuorovaikutusta voidaan kutsua myrkylliseksi. Tunnelmat vaihtuvat salamannopeasti yhteisestä naureskelusta, flirttailusta ja seksuaalisista eleistä leikkimieliseen naljailuun, tuhoavaan mitätöintiin ja halveksuntaan. Martha on tyytymätön mieheensä, tekeepä tämä mitä tahansa. Hän sanoo Georgen ällöttävän häntä, nimittelee tätä yksinkertaiseksi ja vastenmieliseksi verraten tätä ylivertaiseen isäänsä. George ottaa Marthan sanalliset iskut vastaan nauraen, kunnes iskee takaisin.

Walt Disneyn animaatiosta tuttu kolmen pienen porsaan rallatus "pahaa sutta ken pelkäisi" saa elokuvassa muodon "Kuka pelkää Virginia Woolfia". Sen laulamiseen kietoutuu monta vaikeaa teemaa. Suoraa selitystä sille, mihin laulu yliopiston juhlassa oli liittynyt ei saada. Laulun elementit ja niiden yhdistyminen Marthaan ja Georgeen avaa mielenkiintoisia tulkintoja. Sadun kolme pientä porsasta elivät jatkuvassa pelossa Ison Pahan Suden kitaan joutumisesta. Aina turvaan päästyään porsaat intoutuivat laulamaan sudesta pilkkalaulua, jolla he samaan aikaan nöyryyttivät epäonnistunutta saalistajaa, että ärsyttivät sitä valmistautumaan seuraavaan hyökkäykseen. Kirjailija Virginia Woolfia pidetään yhtenä modernin kirjallisuuden ja feminismin merkittävimmistä hahmoista. Woolfin traumaattiset kokemukset, perheenjäsenten kuolemat ja velipuolien toteuttama seksuaalinen kaltoinkohtelu johtivat elämänmittaiseen kamppailuun masennuksen kanssa ja lopulta itsemurhaan. Onko elokuvan Virginia Woolfin pelko siis menetysten ja traumojen kohtaamisen, masennuksen ja kuoleman pelkoa? Tosi elämässään Elizabeth Taylor oli naimisissa kahdeksan kertaa, liitoista kaksi oli Richard Burtonin kanssa. Taylor ja Burton avioituivat ensimmäisen kerran 1964 ja olivat Kuka pelkää Virginia Woolfia kuvausten aikana aviopari. Heidän yhteiselämäänsä on kuvattu lukuisissa haastatteluissa ja kirjoissa myrskyisäksi, monin tavoin Marthan ja Georgen suhteen kaltaiseksi. Marthan ja Georgen vuorovaikutus on surullisuudessaan ja pelottavuudessaan niin todentuntuista, ettei heidän henkilökohtaista elämäänsä voi sulkea pois mielestä elokuvaa katsoessa.

On selvää, että Martha ja George ovat traumatisoituneita ihmisiä, jotka pyrkivät haltuun ottamaan kokemiaan sietämättömiä kokemuksia toistensa avulla. Projektiivisen identifikaation kierteessä molemmat sijoittavat toisiinsa halveksittavana kokemansa avuttomuuden, jota eivät ole voineet itsessään hyväksyä. Molempien tarinoissa vilahtavat seksuaalinen hyväksikäyttö, jonka George vihjaa myös jatkuneen Marthan ja "pojan" välillä. Martha on kasvanut mahtavan isän varjossa. Isän idealisointi on edelleen voimakasta, eikä Marthan mielessä kukaan mies yllä isän veroiseksi. Martha myös ilmaisee mitätöintinsä suoraan ja säälimättä. Kun vieraat kysyvät pojasta, Martha ensin kieltäytyy puhumasta tästä ensin, mutta pari yltyy väittelemään poikansa silmien väristä. Martha toteaa, ettei George voi olla varma onko hän pojan isä ja kertoo omalla isällään olevan vihreät silmät. Georgen tarina naamioituu fiktioksi, jonka hän on julkaissut romaanina. Vanhempiensa tappaminen ja pitkä psykiatrinen hoito ovat musertaneet Georgen. Hän vuoroin alistuu, ottaa vastaan Marthan hyökkäykset, kunnes lopulta vastaa niihin samalla mitalla. Marthan ja Georgen parisuhteessa kokema lapsettomuuden trauma on saanut heidät luomaan mielikuvituksellisen pojan, jota he kasvattavat mielissään. Sopimuksen mukaan pojasta ei kerrota ulkopuolisille. Nyt George haluaa rikkoa fantasiamaailmassa elämisen. Hän varoittaa Marthaa puhumasta pojasta vieraille, mutta samalla rohkaisee Nickiä ottamaan selvää siitä, onko heillä lapsia. Sopimuksen rikkoutumisen myötä George kertoo pojan kuolleen. Martha ja George eivät ole voineet surra menetystään. Pojan kuolleeksi julistaminen pysäyttää, tuntuu Ison pahan suden hönkäykseltä, joka kaataa pienten porsaiden majan.

Todellisuuden kohtaaminen ja illuusioista luopuminen on kivuliasta mutta vääjäämätöntä. George päättää surmata kuvitteellisen poikansa hetkenä, jolloin tämä saavuttaa 16 vuoden iän. Saman ikäisenä hän itse teki järkyttävän ratkaisun ja tappoi omat vanhempansa. Georgen päätöksellä myös äiti Marthassa tulee surmatuksi. Ratkaisun myötä ja aamun koittaessa näemme parin aivan uudessa valossa. Martha itkee, George lohduttaa häntä. Georgen kysymykseen "Kuka pelkää Virginia Woolfia? Martha vastaa "Minä pelkään." Pelon tunnistamisen myötä mahdollistuu matka suruun – toivottavasti ilman vakavaa masennusta.

Sanna Aavaluoma

Rooleissa

• Martha Elizabeth Taylor

• George Richard Burton

• Nick George Segal

• Honey Sandy Dennis

Lähteet:

1. Motz Anna (2014). Toxic couples. The psychology of domestic violence. Routledge

2. https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/virginia-woolfin-nuoruuden-paivakirjat-ovat-tarkea-osa-modernia-kirjallisuushistoriaa-mutta-julkaisuissa-olisi-petrattavaa/

Kuva: www.tmdb