Kukkulan valloitusta
Tuntuu uskomattomalta, että kukkula nimeltä Klitoris valloitettiin tieteessä vasta vuonna 1998 australialaisen urologi Helen O ´Connellin ansiosta. Klitoriksen olemassaolo on toki tiedostettu, mutta sen anatomia ja merkitys on säilynyt mysteerinä näihin päiviin asti. Muinaisessa Kiinassa klitorista kutsuttiin Kultaiseksi helmeksi ja Intiassa Mahanadatraksi. 1500- luvulla Michelangelon kanssa tutkimuksia tehnyt anatomian ja kirurgian professori Realdo Colombo nimesi elimen Venuksen rakkaudeksi ja kuvasi sen merkitystä seksuaalisessa nautinnossa. Vielä vuonna 1954 Alfred Kinseyn työryhmä totesi klitoriksen tuuman mittaiseksi. Tänä päivänäkin useat mieltävät klitoriksen olevan pieni herneen kokoinen osa naisen sisempien häpyhuulten yhtymäkohdassa. Todellisuudessa se on kooltaan saman mittainen kuin lepotilassa oleva penis ja 90 % siitä levittäytyy emättimen aukon ympärille saakka. Peniksen tavoin siinä on paisuvaista kudosta ja se myös jäykistyy kiihottuessaan. Klitoriksen 8000 hermonpäätä tekevät siitä ihmisruumiin kosketusherkimmän elimen. Se on herkkä kosketuksen lisäksi paineelle ja lämmölle. Tämän nautinnonkukkulan nimi juontaa muinaiskreikan sanasta kleitoris, jonka voidaan ymmärtää tarkoittavan pikkuista kukkulaa tai avainta. Olipa sanan taustalla kukkula tai avain, molemmat kertovat klitoriksen olevan avain naisen nautinnon huipulle pääsyyn.
Klitoriksen on yleisesti uskottu olevan ainoa ihmisruumiin osa, jolla ei ole muuta tehtävää kuin tuottaa seksuaalista mielihyvää. Roy J. Levinin (2019) mukaan sillä on kuitenkin myös merkittävä hedelmöittymisen todennäköisyyttä parantava tehtävä. Klitoriksen stimulointi aktivoi aivoissa alueita, jotka kiihdyttävät vaginan verenkiertoa, lisäävät vaginan kostumista ja hapen määrää ja nostavat sen lämpötilaa. Lisäksi klitorista stimuloitaessa kohdunkaulan muoto muuttuu niin, ettei siemenneste kulkeudu kohtuun liian nopeasti vaan ehtii kapasitoitua eli muuttua hedelmöityskykyiseksi. Vaikka tämä tutkimus romuttikin käsityksen klitoriksesta ainoana elimenä, jonka tehtävä olisi pelkästään tuottaa nautintoa, ei klitoriksen merkitys seksuaaliselle hyvinvoinnille pienene.
Sigmund Freud erotteli psykoseksuaalisessa kehityksessä klitoriksen ja emättimen merkityksen ja roolin erilaisiksi. Hän esitti klitorikseen liittyvän mielihyvän vaginaalista mielihyvää kehityksellisesti varhaisemmaksi. Tästä ajatuksesta seurasi johtopäätös, että yhdynnässä emättimen kautta saavutettu orgasmi olisi klitorisorgasmia kypsempi orgasmin muoto. Masters ja Johnson kumosivat tämän ajatuksen osoittamalla, ettei niiden välillä ole eroa. Neurotieteilijä Nicole Prausen (2016) mukaan penetraatioseksissä saadussa orgasmissa sekä emättimellä että klitoriksella on merkitystä.
1800 -luvulla masturbointia pidettiin monien sairauksien aiheuttajana ja sen ajateltiin jopa johtavan kuolemaan. Kirurgi Baker Brown (1866) esitti naisten epilepsian hoidoksi klitoriksen poistoa. Hysteriaa pidettiin lääketieteen historiassa hermostuneisuutta, nymfomaniaa, melankolisuutta ja ahdistusta aiheuttavana naisten sairautena, joka johtuu kohdun häiriöistä tai tukahdutetusta seksuaalisuudesta. 1800- luvun puolivälissä sillä tarkoitettiin seksuaalista toimintahäiriötä, jota hoidettiin nykyisin orgasmiksi kutsutun vapautuneisuuden tilan, hysteerisen paroksysmin tuottavalla lantionseudun ja genitaalialueen hieronnalla. Vuonna 1880 brittiläinen Joseph Mortimer Granville keksi ja patentoi lääkärien pitkissä hoitosessioissa väsyvien käsien avuksi elektronisen vibraattorin, joka joidenkin lähteiden mukaan oli lääketieteellinen hoitoväline 1950-luvulle asti. Kun hysteria poistettiin lääketieteellisten diagnoosien joukosta, vibraattoreista tuli seksileluja. Brittiläinen elokuva Hysteria vuodelta 2011 kuvaa värikkäästi hysterian hoitoa ja vibraattorin keksimistä. Nykyisin seksivälineiden joukosta vibraattorien rinnalta löytyy myös erilaisia klitoriskiihottimia.
Sukupuolielimien lävistämistä seksuaalisen suorituskyvyn parantamiseksi tehtiin jo viktoriaanisena aikana. Nykyisin sen tarkoituksena voi olla oman identiteetin korostaminen, sukuelimien herkistäminen tai kumppanin seksuaalisen nautinnon lisääminen. Joillekin lävistys liittyy sadomasokistiseen kulttuuriin. Internetin Kitinä -keskustelupalstalla nimimerkki NuoriDaavid toteaa aiheesta: "Kun henkilö ottaa genitaalilävistyksen, niin hän siirtyy tavisten joukosta itsenäisten, seksuaalisesti itsevarmojen, coolien, mutta rajujen edelläkävijöiden joukkoon". Naisten lävistykset voidaan tehdä klitoriksen alueelle ja /tai suuriin ja pieniin häpyhuuliin. Heusalan (2010) mukaan klitoriksen lävistäminen on melko harvinaista ja sitä tuleekin harkita tarkkaan, sillä poikittainen lävistys tuhoaa aina klitoriksen hermosäikeitä. Lävistysten yleisimpiä komplikaatioita ovat verenvuodot ja infektiot. Myös allergiset reaktiot ja arpikudoksen muodostuminen on mahdollista. Ei-ammattilaisten tekemänä lävistys voi aiheuttaa B- tai C -hepatiitti- tai pahimmillaan hiv-tartunnan.
Tyttöjen ja naisten ympärileikkaus tai silpominen tarkoittaa kulttuurisista tai muista ei-hoidollisista syistä tehtäviä toimenpiteitä, joihin liittyy ulkoisten sukuelinten osittainen tai täydellinen poistaminen tai vahingoittaminen. WHO:n mukaan maailmassa on arviolta 200 miljoonaa silvottua tyttöä ja naista. Valtaosa heistä elää Afrikassa. Monissa maissa ympärileikkaamatonta naista ei haluta vaimoksi, sillä häntä pidetään siveettömänä. Toimenpiteen suorittavat yleensä naiset. Silpominen tehdään 0-15-vuotiaille tytöille. Lievimmässä muodossaan se merkitsee klitoriksen raapaisua tai pistoa. Äärimmäisessä muodossaan infibulaatiossa poistetaan pienet ja isot häpyhuulet sekä klitoris, jonka jälkeen alue ommellaan kiinni. Toimenpiteestä seuraa monia terveyshaittoja, kuten kivuliaita kuukautisia, virtsanpidätysongelmia, tulehduksia, yhdyntäkipuja, vaikeita synnytyksiä, lapsettomuutta ja psyykkisiä ongelmia. Pahimmillaan se voi johtaa tytön tai naisen kuolemaan. Defibulaatiossa ompeleet puretaan joko seksin tai synnytyksen mahdollistamiseksi. Ihmisoikeusliitto ja Maailman terveysjärjestö WHO tuomitsevat tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen kaikissa muodoissa, kaikissa olosuhteissa ja kenen tahansa suorittamana. Suomessa tyttöjen silpominen on kaikissa muodoissaan rikos. Sen suunnittelun epäily on peruste lastensuojeluilmoituksen tekoon. 6.2. vietetään WHO:n julistamaa tyttöjen ympärileikkauksen vastaista päivää.
H. C. Andersenin sadussa Prinsessa ja herne (satu tunnetaan myös nimellä Todellinen prinsessa) prinssi etsi itselleen puolisoa, ja halusi tämän olevan oikea prinsessa. Prinssi matkasi maailman halki, mutta etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Prinsessoja kyllä löytyi, mutta kaikkien tyttöjen kanssa jokin ei tuntunut olevan kohdallaan. Eräänä myrskyisenä yönä prinssin kotilinnan ovelle saapui yösijaa pyytävä tyttö, joka kertoi olevansa prinsessa. Prinssin äiti päätti ottaa asiasta selvän. Hän sijasi tytölle vuoteen, jossa oli kaksikymmentä patjaa ja kaksikymmentä untuvapeittoa päällekkäin. Pinon alle kuningatar piilotti herneen. Kun tyttö aamulla valitti vuoteessaan olleen jotakin kovaa, jonka vuoksi ei ollut voinut nukkua, kuningatar tiesi tytön olevan aito prinsessa. Artikkelissaan Halu ja häpeä (2018) psykoanalyytikko Elina Reenkola toteaa patjojen alla piilossa oleva herneen symboloivan piilossa olevaa klitorista, jonka tuntemukset aito tyttö tunnistaa. Olipa Andersenin tarjoama vertaus tietoinen tai tiedostamaton, se välittää sadun lukijoille myönteisen ja toiveikkaan kuvan naisen seksuaalisesta nautinnosta. Vaikka prinssi etsi oikealta tuntuvaa puolisoa maailman ääristä, hän ei ryhtynyt suhteeseen tyttöjen kanssa, joissa jokin ei tuntunut olevan kohdallaan. Aito prinsessa oli aktiivinen, hän tuli linnan ovelle pyytämään suojaa maailman sateelta ja tuulelta. Jonkun mielestä kuningatar äiti kenties puuttui liiaksi poikansa elämään. Hän ei kuitenkaan paljastanut testiään vaan teki sen kaikessa hiljaisuudessa. Aito kuningatar tiesi ja tunnisti poikansa kaipuun ja halusi varmistaa pojalleen oman seksuaalisuutensa ja nautintonsa tunnistavan puolison. Toivotan samaa jokaiselle naiselle ja jokaiselle jonka nainen kutsuu mukaansa kukkulanvalloitusretkille - kukkulan kuninkuutta kenellekään kuitenkaan luovuttamatta.
Sanna Aavaluoma