Pahanhautoja

Hanna Bergholmin elokuva Pahanhautoja vuodelta 2022 on kertomus kietoutuneesta ja tunnekylmästä perhedynamiikasta, narsistisesti pakottavasta äitiydestä, alistuneena vetäytyvästä isyydestä ja dynamiikan uhriksi joutuvasta lapsesta, joka tulee hyväksytyksi vain toteuttaessaan äitinsä toteutumattomat unelmat. Kauhuelokuvaksi ja fantasiaksi luokiteltu elokuva on realistinen kuvaus mielen sisäisestä todellisuudesta, jossa äidin ja tyttären suhteessa kielletty aggressio haudotaan hallinnasta riistäytyväksi tuhoavaksi voimaksi. Aggression ja rakkauden yhdistymisessä on kuitenkin toivo uudesta hyvästä, joskaan ei aina ihanasta elämästä.

Äiti julkaisee Ihana arki -videoblogia, jossa perheen todellisuus näyttäytyy pastellinsävyisenä onnelana. Perheen olohuoneeseen ikkunan läpi lentävä korppi rikkoo täydellisyyden kulissin, tuhoaa hyllyittäin hauraita lasiesineitä ja pudottaa kristallikruunun lattiaan. Tinja saa linnun pyydystettyä peitteellä, mutta hänen aikoessaan päästää sen vapaaksi, äiti taittaa hymy kasvoillaan linnulta niskat nurin ja pyytää tytärtään viemään sen biojätteeseen. Samalla äiti viestittää tyttärelleen tuhoavansa kylmäverisesti sen, joka häiritsee tai vastustaa hänen maailmaansa. Mielessä heräävät uudet voimat kutsuvat Tinjaa lähtemään ulos ja öiseen tuntemattomaan metsään. Hän huomaa linnun kadonneen jäteastiasta ja löytää sen haavoittuneena pesästään metsässä. Tinja murskaa linnun raivokkaasti ja ottaa sen pesästä munan, jota alkaa hautoa huoneessaan.

Ihmisen nimi on keskeinen osa hänen identiteettiään ja persoonaansa, joka erottaa hänet toisista. Pahanhautojan perheellä ei ole sukunimeä, eikä vanhemmilla etunimiä. Perhe on yksilöitymätön massa, jossa kukaan ei löydä omaa paikkaansa. Äidin mielessä erillisyyttä, erilaisuutta tai itsestä eriäviä toiveita ja haluja ei ole. Sukupolvien välistä rajaa ei ole olemassa. Äiti pitää varhaisnuoruusikäistä tytärtään ystävänään, uskoutuu tälle miessuhteestaan ja vannottaa Tinjaa pitämään salaisuuden "tyttöjen välisenä". Näin tytär tulee kiedotuksi yhä tiukemmin äitiin ja tämän valheelliseen maailmaan, jossa toisia saa käyttää omien tarpeittensa tyydytykseen. Isä on alistunut ja tahdoton elämänsä sivustaseuraaja. Hän toteaa elämän olevan helppoa vahvan ja määrätietoisen naisen kanssa. Pikkuveli Matias on liittoutunut isän kanssa ja kokee jäävänsä perheessä siskonsa varjoon. Elokuvassa yksilöllisen nimen ovat saaneet vain lapset ja äidin miesystävä Tero. Tero on jäänyt leskeksi ja joutunut kohtaamaan elämässään menetyksen ja surun. Hän on elokuvan ainoa aikuinen, joka lähestyy lasta myötätuntoisesti, kysyy Tinjalta, haluaako tämä oikeasti kilpailla ja hyväksyy lapsen epäsovinnaisen käytöksen rankaisematta siitä. Tero on myös ainoa aikuinen, joka suostuu lopulta näkemään realiteetit ja irrottautumaan tuhoavasta dynamiikasta.

Tinjalla ei ole ystäviä. Hänen aikansa menee telinevoimisteluharjoituksissa valmistautuen tuleviin kisoihin. Valmentajaa innokkaammin harjoituksissa on mukana äiti, joka vaatii Tinjaa jatkamaan, vaikka tämän kämmenet vuotavat verta. Muut tytöt ovat luopuneet yrityksistä saada Tinja mukaan joukkoonsa. Toivon kipinä herää, kun naapuriin muuttaa Reetta perheineen. Ensitutustumisessa Reetan koira puree Tinjaa kuin varoittaen oman ystävän saamisen "vaarallisuudesta".

Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus kokea olevansa vanhempiensa onnen lähde. Tinjan äiti sen sijaan toteaa lapselleen tuntevansa nyt uuden miesystävän kanssa ensimmäistä kertaa rakastavansa ja Teron olevan parasta, mitä hänelle on tapahtunut. Äidin taholta hylätyksi tuleminen kasvattavaa ristiriitaa, pettymystä ja vihaa. Tinja hautoo pahoiksi kokemiaan tunteita munassa, joka kasvaa lisääntyvän aggression myötä. Kasvavan munan kuoren läpi kuuluva sydämensyke on Tinjalle lohdullisempaa kuultavaa kuin äitinsä lapsilleen laulama unilaulu: "Aa-aa, aa-aa, Allin lasta, pientä linnun poikaa. Ei ole isää, ei ole äitiä, joka sinua hoitaa." Laulu soi läpi elokuvan kauhuelementein vahvistettuna.

Munasta kuoriutuu limainen, teräväkyntinen otus, joka herättää Tinjassa samanaikaista kauhua ja kiinnostusta. Otus pakenee läpi ikkunan metsään, mutta palaa takaisin. Tyttö ja otus alkavat tutustua toisiinsa. Otuksen katse on vetoava, mutta olemus haiseva ja limainen. Tinja kylvettää otusta ja alkaa leikkiä sen kanssa. Eräänä yönä otus pyydystää ja tappaa naapurin koiran ja tuo sen päättömänä Tinjan vuoteeseen. Otuksen Tinjan kasvoille valuttama lima saa Tinjan voimaan pahoin, mutta otus syö tytön oksennuksen saaden siitä voimaa. Tinja hautaa koiran ruumiin puutarhaan ja esittää tietämätöntä, kun Reetta kertoo koiransa karanneen.

Vähitellen otus alkaa muuttua yhä inhimillisemmäksi. Sille kasvaa hiukset ja se alkaa tapailla sanoja. Se muuttuu yhä enemmän Tinjan näköiseksi, alkaa käyttää Tinjan vaatteita ja jättää linnun ulkomuotonsa. Nimekseen se kertoo Alli, identifioituen Tinjan hylätyksi, vaille hoivaa jääneeksi puoleksi. Alli alkaa vähitellen toimia Tinjan puolesta tilanteissa, jotka herättävät Tinjassa kateuden, yksinjäämisen tai vihan tunteita. Kun Tinja ei voi kertoa äidilleen haluttomuudestaan kilpailla, Alli raatelee kisoihin tarkoitetun kimaltelevan voimistelupuvun. Kun Tinja ei voi hyväksyä kateutta itseään voimistelijana taitavampaa Reettaa kohtaan, Alli hyökkää Reetan kimppuun raadellen tytön sairaalakuntoon. Kun Tinja ei voi ilmaista vihaansa äidilleen, joka rakastaa miesystävänsä lasta ja kutsuu itseään tämän äidiksi, Alli yrittää tappaa vauvan.

Pahanhautoja tarjoaa näkymän myös nuoren syömishäiriön psykodynamiikkaan, jossa yhdistyvät lapsuuden merkittävistä ihmissuhteista itsenäistymisen paineet ja aggression haltuun otto. Äidin psyykkisestä ravinnosta kieltäytyminen, vaikeus samaistua äitiin ja äidistä irrottautumisen pelottavuus voivat tulla sietämättömiksi, kun vihan tunteiden ilmaisu ja olemassaolo ei ole sallittua. Äiti toteaa tyytyväisenä Tinjan laihtuneen ja vauvaläskien kadonneen. Tinja ostaa eläinkaupasta siemeniä, ahmii niitä ja oksentaa Allille ruuaksi. Syömishäiriöihin liittyviä perhetekijöitä ovat perheen vahvat sitoutumismekanismit, traumat ja käsittelemättömät menetykset, heikko konfliktien ratkaisukyky, liiallinen läheisyys, vanhempien parisuhteen ongelmat, vanhempien perfektionistiset piirteet ja turvaton kiintymyssuhdemalli, jossa korostetaan tunteiden tukahduttamista. (Haikonen 2017).

Ihmisen eriytymisen ja yksilöitymisen matka merkitsee vähittäistä irrottautumista varhaisesta hoivasta. Irrottautumiseen ja oman tahdon löytymiseen niin uhma- kuin murrosiässäkin tarvitaan aggression löytämistä ja sen yhdistymistä rakkauteen. Rakkauden kesyttämä aggressio muuttuu elämänenergiaksi ja toimintavoimaksi. Lapsen ja nuoren vähittäinen itsenäistyminen edellyttää vanhemmalta kykyä nähdä lapsi omana itsenään eikä vanhemman itsensä jatkeena. Tinjan äidin omat tavoitteet ja haaveet kilpaurheilijana murentuivat vammautumiseen, josta on muistona lonkassa suuri arpi. Äidin mielen sisäisissä rakenteissa ei ole syntynyt itsen ja toisen välistä rajaa, joka mahdollistaisi surun omasta kohtalosta ja lapsen todellisten toiveiden ja pyrkimysten kuulemisen ja hyväksymisen. Tyttären itsenäistyminen on myös äidille kivuliasta ja herättää äidin aggressiot. Elokuvan loppukohtauksessa sisäisten maailmojen kamppailussa ovat vastakkain Tinja, Alli ja äiti. Äidin puukonisku Allin jalkaan aiheuttaa voimakasta kipua Tinjan jalassa. Iskussa konkretisoituu äidin kyvyttömyys oman haavansa kantamiseen ja sen delegointi lapsensa tehtäväksi. Äiti ei pysty erottamaan Tinjaa ja Allia toisistaan. Iskiessään puukon Tinjan sydämeen äiti tappaa kiltin lapsensa, jonka veri valuu Allin suuhun. Veri, elämän edellytys, siirtyy Alliin. Vihan ja rakkauden, Allin ja Tinjan sulautuminen tapahtuu. Alli eheytyy ja sanoo "Äiti". Äidin ja tyttären uudenlaisen suhteen rakentuminen voi alkaa.

Sanna Aavaluoma

Rooleissa:

• Äiti Sophia Heikkilä

• Isä Jani Volanen

• Tinja Siiri Solalinna

• Alli Jonna Aaltonen, Hertta Karén

• Matias Oiva Ollila

• Tero Reino Nordin

• Helmi Miroslava Agejeva

Lähteet:

Haikonen Oona (2017). Nuoren psyykkinen kehitys ja syömishäiriön riski. Oulun yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta.