Rakkauden supersankari

28.07.2024


Paolo Genovesen elokuva Rakkauden supersankari vuodelta 2021 on kertomus Annan ja Marcon parisuhteesta. Se on kertomus sisäisen parin vaikutuksesta puolisoiden mahdollisuuteen luottaa toiseen ja suhteen pysyvyyteen. Eri aikatasoissa liikkuva tarina avautuu katsojalle palanen kerrallaan. Tässä kirjoituksessa tapahtumat kuvataan kronologisessa järjestyksessä. Anna ja Marco pohtivat Mikä on se supervoima, joka saa parit pysymään yhdessä?

Anna ja Marco tapaavat sattumalta etsiessään suojaa kaatosateelta. Heidän välillään on aistittavissa mukavaa energiaa, ja Anna kysyykin matemaatikoksi esittäytyvältä Marcolta millä todennäköisyydellä he vielä tapaavat. Anna ei tiedä, että Marco on kirjoittanut puhelinnumeronsa hänelle antamaansa sateensuojaan. Numero kuitenkin liukenee sateeseen eikä Marco saa odottamaansa puhelua Annalta. Marco löytää katutaiteilijana ikääntymismuotokuvia piirtävän Annan ja haluaa Annan piirtävän hänet tässä hetkessä. Vahva vetovoima vie heidät Marcon luo. Läheistä suhdetta pelkäävä Anna ei halua seksin jälkeen jäädä yöksi vaan lähtee kotiinsa. Marco haluaa tietää minkälaisena vanhuksena Anna olisi hänet nähnyt. Anna piirtää seinätapettiin kuvan vanhasta Marcosta Drucilla-signeerauksella. Kumpikaan ei ole rehellinen toiselle - Anna antaa ymmärtää jonkun odottavan häntä, Marco ei kerro seurustelevansa ja suunnittelevansa yhteen muuttoa Pilarin kanssa.

Eräällä aamiaisella Pilarin kanssa Marco huomaa muropaketissa Drucilla- sarjakuvan, ja tunnistaa sen kertovan hänestä ja Annasta. Marcon ja Pilarin yhteen muuton keskellä Marco saa tekstiviestin, Anna haluaa tavata uudelleen. Marcon jättää Pilarin ja alkaa seurustella Annan kanssa. Annalla ei ole kokemusta parisuhteessa olosta. Häntä ajatus suhteen vakiintumisesta pelottaa. Anna asuu Marcon luona mutta etsii samalla itselleen uutta vuokra-asuntoa. Sitoutumista toivova Marco loukkaantuu ja katkaisee suhteen. Hän ottaa vastaan vierailevan luennoitsijan paikan Kööpenhaminasta ja jatkaa siellä elämäänsä uudessa suhteessa.

Marcon palattua Kööpenhaminasta hän tapaa Annan yhteisen ystävän Vittorion häissä. Marco on seurannut netissä Drucilla-sarjakuvaa ja tietää mitä Annan elämään kuuluu. He alkavat jälleen tapailla ja päättävät etsiä Annan tekemän seinäpiirroksen. Asunnon nykyisten vuokralaisten hämmästykseksi Marcon vaatekaapin taakse piilottama kuva on tallella. He saavat luvan leikata kuvan veitsellä tapetista. Ilo jää lyhyeksi, kun kotimatkalla Marco tuupertuu katuun. Hän on saanut sydänkohtauksen. Sairaalassa sydänkirurgiksi valmistunut Pilar leikkaa Marcon, mutta ei kerro Annalle yhteisestä menneisyydestään tämän kanssa. Leikkauksen jälkeen Marco vaipuu koomaan. Kuoleman ja menettämisen mahdollisuus herättää Annan. Hän rohkaistuu hankkimaan heille yhteisen kodin. Marco toipuu ja parin elämä on onnellista. Lomallaan Ponzan saarella Anna tunnistaa tutun hahmon. Innostuneena Anna esittelee Pilarin Marcolle tämän pelastaneena lääkärinä. Anna ei tiedä Pilarin ja Marcon suhteen rikkoutuneen hänen vuokseen. Anna kokee Pilarin uhkana. Samaan aikaan hän kokee Marcon salaavan häneltä asioita, ja loukkaantuu Marcon kertoessa jotakin menneisyyden suhteistaan.

Annan ja Marcon suhteen haasteita voidaan tarkastella heidän sisäisten pariensa avulla. Vähäisetkin vihjeet tekevät monia asioita ymmärrettäviksi. Vauvasta alkaen lapsi sisäistää vanhempansa, heidän suhteensa ja itsensä suhteessa vanhempiin. Vähitellen sisäistyvät kokemukset vanhempien välisestä yhteydestä ja muistot konkreettisista yhdessä olon hetkistä rakentavat jokaiselle omanlaisen sisäisen parin ja tiedostamattomia uskomuksia siitä, minkälainen parisuhteen tulisi olla tai minkälaista suhdetta tulisi kaikin keinoin välttää. Annan äiti on ollut poissaoleva ja omaan uraansa keskittyvä äiti, joka on antanut tyttärelleen kiitosta siitä, että tämä pärjää itsekseen. Isäänsä Anna ei ole edes tavannut. Stand up – koomikkona kiertävä taiteilija ei edelleenkään ehdi olla kiinnostunut tyttärestään tai tämän elämästä. Esityksessään äiti toteaa olevan parasta hylätä lapsi ennen kuin lapsi hylkää hänet. Marcon vanhemmat ovat kuolleet jo hänen olleessaan nuori. Marcon ja Annan sisäiset parit ovat kovin erilaiset. Molemmille menetys on ollut keskeinen kokemus perheestä, mutta sen saamat merkitykset ovat kummallakin erilaiset. Marco kaipaa pysyvyyttä ja hetkeen tarttumista. Anna pelkää menettämistä, sen vuoksi välttelee sitoutumista, mutta samaan aikaan vaatii toiselta aukotonta keskittymistä suhteeseen. Vanhempiensa haudalla Marco kertoo isänsä siirtäneen hautapaikkansa päästäkseen vaimonsa viereen. Annan äiti puolestaan on esittänyt toiveen, että hänen tuhkiensa sirottamisen yhteydessä luettaisiin Strindbergin monologia. Anna ei halua kuolla, hän aikoo muuttua sarjakuvaksi.

Kun Anna ja Marco ovat olleet yhdessä kymmenen vuotta Anna saa päätoimittajansa innostumaan sarjakuvaideastaan Rakkauden supersankarit. Sen päähenkilöitä – nykypäivän supersankareita ovat parit, jotka erilaisista haasteista huolimatta pysyvät yhdessä. Sarjakuvan jokaisessa osassa parin pitää selvitä jostakin parisuhdetta uhkaavasta haasteesta, kuten arjen tylsyys, lapset, työpaineet, seksin loppuminen tai pettäminen. Sarjakuvasta tulee menestys ja sitä aletaan julkaista albumeina.

Marco ja Anna pohtivat ja työstävät suhteensa kysymyksiä kumpikin tahollaan ja oman kielensä kautta. Annan valmistautuessa kirjamessuille markkinoimaan uutta Supersankarit albumia pettämisen välttämisestä Marco puhuu opiskelijoille ulkopuolisen voiman vaikutuksesta massaan. Hän toteaa kappaleen pysyvän vakaana, kunnes siihen vaikuttaa jokin ulkoinen voima. Annan työkaverin, Gigin avoin ja suorasukainen flirttailu hermostuttaa Annaa ja hän pyytää Marcoa lähtemään mukaan messuille kertomatta kuitenkaan syytä toiveelleen. Marco ei innostu messuista. Anna viettää intensiivistä aikaa Gigin kanssa päätyen myös seksiin tämän kanssa. Samaan aikaan Marco viettää illan Pilarin kanssa, joka kertoo vaikeudestaan toipua heidän suhteensa päättymisestä. Marco vihjailee jatkoista Pilarin luona, mutta tulee torjutuksi. Yksin jäätyään Marco on helpottunut.

Anna pelkää tulleensa Gigille raskaaksi, sillä hänellä on monenlaisia outoja oireita. Anna ei ole tottunut toiseen tukeutumiseen. Niinpä hän vaikenee huolistaan ja hakeutuu yksin tutkimuksiin. Anna ei ole raskaana, mutta kuulee päänkuvissaan näkyneen 3 cm kokoisen aivokuorta painavan kasvaimen. Kasvain selviää aggressiiviseksi glioblastoomaksi. Anna selviytyy järkytyksestä yksin. Uutisten kertomisen sijaan hän ehdottaa Marcolle yhteisen lapsen hankkimista. Pian alkavan raskauden vuoksi Annan syöpähoidot lykkäytyvät harkittaviksi synnytyksen jälkeen. Raskauden edetessä Marco kosii Annaa, joka murtuen kertoo, ettei voi suostua. Vasta kun lääkäri kutsuu paria rohkeaksi, kun uskalsivat tulla raskaaksi Annan diagnoosista huolimatta, Marcolle selviää Annan tienneen jo kauan kuolevansa. Parin yhteistä surua ei elokuvassa nähdä. Marco luennoi opiskelijoilleen muuttuneesta aikakäsityksestään. Hän toteaa ajan todellakin olevan olemassa ja kaikkein epätodennäköisimmänkin vaihtoehdon olevan mahdollinen, sillä emme koskaan voi tietää kaikkia olemassa olevia muuttujia. Tajuamme ajan olemassaolon vasta, kun olemme sen käyttäneet.

Annan synnytys käynnistetään etuajassa ja vauva syntyy terveenä. Anna saa mahdollisuuden hetken olla äiti. Sitä, kuinka kauan Anna vielä oli elossa, ei kerrota. Tarina päättyy Marcon ja pienen pojan yhteiseen hetkeen, jossa Marco kertoo äidin muuttuneen supersankariksi ja vakuuttaa tämän aina olevan poikansa lähellä.

Marco toteaa lapselleen Annan muuttuneen supersankariksi. Mitä Annan ratkaisusta tulisi ajatella? Oliko hänen tekonsa sankarillinen? Tekikö tietoisuus kuolemasta elämään ja perheeseen tarttumisen mahdolliseksi vai tarttuiko hän elämään juuri siksi, että tiesi sen loppuvan? Anna toisti oman elämänsä tragedian tulemalla paikalta poistuvaksi äidiksi, mutta mahdollisti lapselleen läsnä olevan ja rakastavan isän, jota hän itse ei ollut saanut kokea. Myös Marcon elämässä toistui tuttu kokemus perheen äidin kuolemasta sekä leski-isän ja pojan kaksin jäämisestä. Annan ajatus Rakkauden supersankareista oli heidän yhdessä pysymisensä elämän suhteeseen tuomista haasteista huolimatta. Annan ja Marcon yhdessä pysyminen mahdollistui sarjakuvissa ja muistoissa. Heidän rakkautensa jäi elämään lapsessa, vaikka yhteinen elämä parina tai perheenä ei jatkunutkaan.


Sanna Aavaluoma

Rooleissa:

  • Marco - Alessandro Borghi

  • Anna - Jasmine Trinca

  • Pilar - Greta Scarano

  • Gigi - Flavio Parenti