Solmut

Daniele Luchettin vuonna 2020 ohjaama elokuva Solmut on kertomus kontrollista ja alistumisesta, ulkopuolisesta suhteesta, katkeruudesta ja kostosta parisuhteessa ja perheessä. Kengännauhojen tavoin hyvä solmu ihmissuhteessa voi kietoa osapuolet turvallisesti ja napakasti yhteen. Umpisolmu voi syntyä liian löysään tai tiukkaan sidokseen. Keskenään ristiin solmituissa kengissä kompastuu, jos askeleen pituus kasvaa kengänmittaa pidemmäksi. Jos yhteensidotut kengät ovat matkalla eri suuntiin, on eteneminen mahdotonta. Umpisolmussa olevista ihmissuhteistakaan ei ole helppoa päästä irti, vaikka niissä voisi huonosti.

Elokuva alkaa 1980-luvun alun Napolissa kovin suomalaisissa tunnelmissa juhlaväen tanssiessa letkajenkkaa Rauno Lehtisen säveltämän Letkiksen tahdissa. (Elokuvateknisenä umpisolmuna lopputeksteissä kunnia kappaleesta on tosin virheellisesti annettu E. Lindströmille, joka sävelsi toisen tunnetun Letkajenkan) Juhlista kotiin palattuaan Vanda ja Aldo katsovat lastensa Annan ja Sandron kanssa TV:stä luontodokumenttia. Ohjelmassa kerrotaan leikin myötä aktivoituvien tunto-, haju- ja kuuloaistimusten auttavavan leijonaperhettä rakentamaan luottamusta, kunnioitusta ja kiintymystä koko elämän ajaksi." Minkälainen on kiintymyssuhteiden ja kunnioituksen laatu Vandan ja Aldon perhe

Luettuaan lapsille iltasadun Aldo kertoo vaimolleen olleensa toisen naisen kanssa. Vandan maailma romahtaa, eikä hän tiedä miten suhtautua tietoon. Hän lyö Aldoa, ajaa tämän pois perheen kodista ja kuitenkin samalla leijonaemon tavoin vetoaa lojaaliuteen, suhteen alussa tehtyihin sopimuksiin ja perheeseen. Aldoon vetoomukset eivät tehoa. Hän on rakastunut Lidiaan, työtoveriinsa, jonka kanssa tekee Roomassa kirjallisuuteen liittyvää radio-ohjelmaa. Vanda kuvaa tuntemuksiaan Aldolle: "Aivan kuin olisit työntänyt käden kurkkuuni ja repinyt ulos kaiken rinnastani."

Ronald Britton (1989) toteaa oidipaalisen kolmenkeskisyyden sisäistymisen epäonnistumisen johtavan häiriöön, jossa havaintoa ja kokemusta on mahdotonta yhdistää toisiinsa. Kun asioita ei voi tarkastella omassa mielessä, yllykkeet muuttuvat toiminnaksi. Tällaisessa tunnetilassa toimiminen on reaktiivista ja usein vahingollista. Vandan kohdalla toiminnallistumisen prosessi kiihtyy tilanteesta toiseen. Vanda ja lapset näkevät autonsa ikkunasta Aldon ja Lidian yhdessä kadulla. Vanda syöksyy ulos autosta ja käy heidän kimppuunsa. Lapset seuraavat autosta vanhempiensa välistä väkivaltaista yhteenottoa. Vihan vallassa Vanda käynnistää oikeusteitse yksinhuoltajuuden hakemisen, jota Aldo ei vastusta. Kuullessaan Aldon äänen radiosta Vanda heittää laitteen ikkunasta alas pihakuiluun ja hyppää itse perässä. Vanda jää eloon mutta kokee tappaneensa itsensä, olevansa käytännössä kuollut. Aldo tulee hoitamaan lapsia, mutta kieltäytyy käymästä Vandan luona sairaalassa. Hän kirjoittaa Vandalle: "En voi tukahduttaa itseäni. Tiedä, ettei edes kuolemasi estä minua rakastamasta Lidiaa." Vandan sairaalasta kotiutumisen jälkeen Vanda ja lapset jatkavat elämää Napolissa, Aldo muuttaa Lidian kanssa Roomaan.

Aldo uppoutuu uuteen rakkauteen samalla salaten sen. Hän ottaa Lidiasta eroottisia valokuvia ja kätkee ne "taikalaatikkoon" jonka saa auki vain tuntemalla laatikkoon liittyvän mekamismin. Vuosien kuluessa yhteys Aldon ja lasten välillä palaa. Aldon vaikeus tehdä selkeitä päätöksiä näyttäytyy pelkona pahoittaa kenenkään mieltä. Hän ei kykene rakentamaan yhteistä elämää Lidian ja lasten kanssa tai auttamaan Lidian ja lasten välisten suhteiden rakentumista. Hän välttelee konflikteja ja pyrkii miellyttämään molempia naisia. Hän kokee syyllisyyttä perheensä jättämisestä ja samalla haluaa jatkaa suhdetta Lidiaan ikään kuin menneisyyttä ei olisi. Hän pelkää Vandan kokevan itsensä tarpeettomaksi, mikäli lapset tutustuisivat Lidiaan. Toisaalta hän ei halua lapsia osaksi hänen ja Lidian yhteistä aikaa ja tilaa. Aldo ratkaisee asian viemällä lapset ystävilleen ollessaan itse Lidian luona. Radiohaastattelussa Aldo toteaa "Ei voi rakastaa ilman pettämisen mahdollisuutta, ne kytkeytyvät toisiinsa. Mitä suurempi rakkaus, sitä suurempi pettämisen mahdollisuus. Pettäminen on ehto päästä todellisuuteen, omantunnon ja vastuuntunnon maailmaan. Pettämistä pitäisi ajatella positiivisesti eikä uskollisuutta. Uskollisuudessa eläminen ja rakastaminen tarkoittaa sitä, että elämme turvassa emmekä joudu vaaraan haavoittua ja pettyä. Olemme tuskan saavuttamattomissa eli ulkona todellisesta elämästä."

Vandan epävakaan käytöksen jatkuessa valitettavasti lapset joutuvat jatkuvasti sen todistajiksi. Vanda toivoo ja vaatii Aldoa palaamaan perheeseen. Kun Aldo vertaa oloaan Vandan kanssa vankilaan, Vanda pyytää dramaattisesti lapset paikalle, laittaa kodin ovet takalukkoon ja toteaa lapsille näin vangitsevansa heidän isänsä. Tilanne kärjistyy kiihtyneen Vandan lukittautumiseen kylpyhuoneeseen. Tilanteen lauetessa Anna oksentaa. Vanda ohittaa tapahtuneen sanoen lapsille vain pelleilleensä.

Oman ja toisen menneisyyden hyväksyminen on edellytys uusperheen muodostumisessa. Lidia ei hyväksy Aldon viikonloppumatkoja Napoliin lasten luo. Hän epäilee ja pelkää Aldon kaipaavan perhettään, myös Vandaa. Aldon on vaikea sanoittaa tunteitaan eikä hän saa Lidian turvallisuudentunnetta palaamaan. Aldo ei kestä tästä seuraavia säröjä ja ristiriitoja uudessa suhteessaan vaan kokee rakkauden siinä laimentuvan. Epävarmuuden lisääntyessä Aldo haluaa palata takaisin Vandan luo. Vanda saa haluamansa, Aldon takaisin, mutta lisäksi uuden keinon hallita Aldoa. Vanda esittää yhteen paluun ehdoksi sen, ettei enää koskaan kuule Aldon lausuvan Lidian nimeä.

Tarinassa tapahtuu vuosikymmenten aikahyppy. Ikääntyneet Vanda ja Aldo elävät edelleen yhdessä. He ovat lähdössä merenrantalomalle ja ovat pyytäneet lapsiaan kissanhoitajaksi matkansa ajaksi. Anna ja Sandro tapaavat kahvilassa ja muistelevat lapsuuttaan ennen vanhempiensa asuntoon menoa. Muistelmat ovat kuin mieleen painuneita mustelmia. Äitinsä esti isää tapaamasta lapsiaan. Äiti syytti isää tavasta, jolla tämä opetti Sandroa solmimaan kengännauhansa. Sandro toteaa vanhempien tunteneen ainoastaan solmut, joilla he piinasivat toisiaan koko elämänsä ajan. Katkera Anna sanoo oppineensa vanhemmiltaan ainoastaan sen, ettei koskaan halua lapsia.

Vanhempien luona Sandro löytää isän taikalaatikon ja näyttää Annalle valokuvat Lidiasta. Anna sanoo aina pelänneensä äitiään ja ensi tapaamisesta Lidian kanssa halunneensa olla tämän kaltainen. Sandro kertoo tienneensä molemmilla vanhemmilla olleen muita suhteita. Sisarukset päättävät etsiä todisteita tapahtuneista ja alkavat toisistaan rohkaistuen tuhota vanhempiensa asuntoa. Lidian alastonkuvat he kätkevät eteisen vaatekaapin alle – isän piinaksi ja kenties äidin löydettäviksi.

Aldo ja Vanda palaavat kotiinsa, jossa löytävät kaaoksen. Kirjat ja levyt hyllyistään, astiat kaapeistaan ja lipastojen laatikoiden sisällöt on tyhjennetty lattialle. Aldo löytää taikalaatikkonsa ja kauhistuu nähdessään valokuvien kadonneen. Hän yrittää etsiä kuvia kaaoksen keskeltä ja muistelee suhdettaan Lidiaan. Tuhon keskellä myös Vandan ja Aldon sadomasokistinen dynamiikka alkaa saada sanoja. Vanda lyö sanoilla: "En ikinä ollut onnellinen kanssasi, sinussa ei ikinä ollut mitään kiihkeää tai erikoista… Mitä enemmän painostin sinua, sitä enemmän taivuit tahtooni… En pidä mistään elämässäni, en itsestäni, en sinusta, en edes lapsistamme… Halusin niin kovasti sinun palaavan, jotta minä voisin häipyä vuorostani…"Aldo vastaa iskien: "Luulet tietäväsi kaiken mutta et tiedä mitään. Olen yrittänyt ymmärtää kaikkia enkä ole koskaan suuttunut elämässäni. Minulla ei ole ollut ikinä voimaa! Ihminen, joka ei koskaan suutu on kuin ei eläisi vaan ehkä vasta alkaisi elää."

Ulkoisesta tuhosta huolimatta elokuva päättyy aiempaa suurempaan sisäiseen totuudellisuuteen ja siten joidenkin solmujen avautumiseen. Se voi johtaa parin lopulliseen eroon tai mahdolliseen uuteen alkuun. Mitä tapahtuu Vandan ja Aldon suhteelle – jää arvoitukseksi.

Sanna Aavaluoma

Rooleissa

• Vanda nuorena Alba Rohrwacher

• Vanda vanhana Laura Morante

• Aldo nuorena Luigi Lo Cascio

• Aldo vanhana Silvio Orlando

• Lidia Linda Caridi

• Anna aikuisena Giovanna Mezzogiorno

• Sandro aikuisena Adriano Giannini

Lähteet:

Britton Ronald (1989/2007). The missing link: parental sexuality in the Oedipus complex. Teoksessa Britton, Feldman ja O ́Shaughnessy. The Oedipus complex today. Clinical implications. Karnac.