Taivasportaat

Ihmisen seksuaalisuuden kehittyminen alkaa jo kohdussa. Raskausajan ultraäänitutkimuksissa kohtuvauvan voidaan nähdä koskettelevan sukupuolielimiään ja poikavauvoilla voidaan havaita erektioita kohdussa. Iho on ihmisen suurin elin. Iholla sijaitsevan tuntoaistin reseptorien avulla ihminen aistii kosketusta ja siinä olevaa rytmiä, liikettä, painetta, kipua, kylmää, lämmintä ja värinää. Nämä tuntemukset ovat osa ruumiillista seksuaalisuuttamme, johon psykoseksuaalisen kehityksen aikana kytkeytyy myös psyykkisiä ulottuvuuksia ja taitoja. Kaikki kokemuksemme kosketuksesta, läheisyydestä ja niihin liittyvistä tunteista ja tunneilmapiiristä tallentuvat ruumismuistiimme. Ne heräävät kosketuksen voimasta. Taivaallisiksi kokemuksiksi voidaan nimetä hyvää ja turvallista oloa toisen lähellä, seksuaalista nautintoa, orgasmia tai kuoleman läheisyyden rauhallista kokemista. Ihmisen kasvu tähtää psyykkiseen erillistymiseen ja yksilöitymiseen. Kuoleman pelossa aktivoituu kauhu yksinäisyydestä ja eriytymättömään tilaan joutumisesta. Kuolemaa onkin kutsuttu lopulliseksi eriytymiseksi. Hyvänolon tunne ja hyvä kosketus voivat olla turvallisena siltana kaikissa elämän aikaisissa eriytymisen hetkissä varhaisesta turvasta irrottautumisesta aina orgasmiin ja kuolemaan. Miten näissä hetkissä rakentuvat portaat taivaaseen? Missä ne sijaitsevat? Minkälaisia muistikuvia ja tunnemuistoja sinulla on eri portailta tähänastisen elämäsi varrelta?

Hyvä varhainen hoiva ja rakastavat ihmissuhteet luovat lähtökohdat lapsen hyvälle kasvulle ja kehitykselle, joka jatkuu läpi elämän. Lapsella on kyky olla läsnä tässä hetkessä, mutta samaan aikaan hänessä ja hänen ympärillään tapahtuu jatkuvaa muutosta. Kehitys elämän keskeisissä taidoissa tapahtuu kaiken aikaa. Nämä erilaiset taidot ja kyvyt ovat myös riippuvaisia toisistaan. Niiden välinen vuorovaikutus tai yhteen kietoutuminen mahdollistaa, hidastaa tai estää joidenkin kykyjen ja taitojen oppimista, sisäistämistä ja haltuun ottoa. Lapsen biologinen kypsyminen ja erilaiset herkkyyskaudet avaavat ikkunoita uusiin havahtumisiin. Kiintymyssuhteen syntyminen, tunteiden säätelyn kehittyminen sekä arjen toimintojen oppiminen tapahtuvat samaan aikaan psyykkisen eriytymisen ja yksilöitymisen kanssa. Tämä prosessi muovaa lapsesta ainutlaatuisen yksilön. Psykoseksuaalisessa kehityksessä mielihyvän ja tyydytyksen kokemukset painottuvat eri ruumiinosiin ja jäsentävät rakentuvaa mieltä. Oraalisessa vaiheessa (0-1v) syntyy perusluottamus ja kyky vastaanottamiseen niin fysiologisesti kuin mielen tasollakin. Anaalivaiheessa (1,5-3v) lapsi kokee itsenäistymisen tai häpeän kokemuksia kiinni pitämisen, pidättämisen ja päästämisen hetkissä. Fallisessa ja oidipaalisessa vaiheessa (3-6v) herää kiinnostus sukupuolien eroihin ja omiin sukuelimiin ja seksuaalisuuteen. Lapsi valloittaa ja ottaa aloitteellisuutta haltuun. Oidipaalisen vaiheen keskeinen tehtävä on ulkopuolisuuden kokemusten sietäminen sekä siirtyminen kahdenkeskisyydestä kolmenvälisiin suhteisiin. Latenssivaiheessa (6-11v) lapsi alkaa ottaa haltuun kodin ulkopuolista maailmaa ja luo kaverisuhteita. Lapsen asteittain kasvava itsenäisyyden hetkien lisääntyminen merkitsee pieniä askelia kohti riippumattomuutta vanhemmista ja samalla kasvavaa elämän aluetta, johon vanhemmilla ei ole pääsyä.

Veikko Aalberg ja Martti Siimes (1999) kuvaavat nuoruudessa olevan kolme keskeistä kehitystehtävää. Nuoren tulee voida luopua lapsenomaisista toiveista vanhempiaan kohtaan ja irrottautua heidän tarjoamastaan turvasta ja tyydytyksestä voidakseen löytää vanhemmat myöhemmin uudelleen aikuisemmalla tasolla. Nuoren seksuaalisen identiteetin jäsentyminen tapahtuu, kun nuori selviytyy voimakkaasti muuttuvan kehonkuvan ja heräävän seksuaalisuuden aiheuttamista tunteista. Nuorelle on tärkeää myös löytää oma paikka ja tapa olla muiden nuorten joukossa ja yhteisössä. Se merkitsee sosiaalisen roolin löytymistä ja jäsentymistä. Aalberg ja Siimes jakavat nuoruuden varhaisnuoruuteen (12-14v), varsinaiseen nuoruuteen (15-17v) ja jälkinuoruuteen (18-22v). Varhaisnuoruuteen kuuluu hämmennystä, kiihtymistä, ristiriitoja vanhempien kanssa ja itsenäistymishalua. Varsinaisen nuoruuden aikana konfliktit ympäristön aikuisten kanssa alkavat helpottua, mutta nuorella on paljon kysymyksiä oman normaaliuden ja kelpaamisen suhteen. Jälkinuoruudessa empatiakyky ja vastuullisuus lisääntyvät. Oma paikka yhteiskunnassa ja maailmassa alkaa löytyä ja jäsentyä.

Erja Korteniemi-Poikela ja Raisa Cacciatore (2006, 2015) kuvaavat lapsen ja nuoren seksuaalisuuden kehitystä etenemisenä seksuaalisuuden portailla. Kehitys etenee vähitellen rakentuvin askelmin, joissa kootaan rakennusaineita aikuisuuden seksuaalisuuteen. Lapsen kehon kohtelu ja tapa, jolla siitä puhutaan, vaikuttavat hänen omanarvontunteensa, seksuaalisen minäkuvansa ja itsetuntonsa kehitykseen. Lapsi opettelee seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyviä kysymyksiä leikkimällä, piirtämällä ja kyselemällä sekä lähellä olevien aikuisten puheista, käytöksestä ja reaktioista. Nuorella ihastumisen tunteet kohdistuvat ensin turvallisesti etäällä oleviin, sitten lähellä oleviin kertomatta tunteista kuitenkaan hänelle suoraan. Murrosikään siirtyessä tunteista kerrotaan myös niiden kohteelle, yhdessä luodaan seurustelun sääntöjä, rakkautta ilmaistaan läheisyydellä ja suudelmilla. Kohti aikuista seksuaalisuutta kasvaessa nautinnon ja kiihottumisen tunteiden tullessa jaetuksi rakastelu voi sisältää myös yhdyntöjä.

Edellä kuvatun seksuaalisen kehityksen mahdollistuminen edellyttää aikuisilta aikuisuutta sekä sellaista käyttäytymistä ja toimintaa, joka rakentaa suojaa lapsen kehitykselle. Aikuisten psyykkinen todellisuus vaikuttaa lapsen mieleen jo varhain piirtyvään kantanäkyfantasiaan, joka sisältää tiedostamattomia mielikuvia vanhempien välisestä seksuaalisuudesta ja kahden välisen suhteen laadusta. Aikuisten omat seksuaalisuuteen liittyvät uskomukset, kokemukset ja ajatukset tihkuvat lapsen kokemusmaailmaan aikuisten sitä ajattelematta tai tiedostamatta. Tyyli ja tunnesävy, jolla lapselle ja nuorelle puhutaan seksuaalisuudesta sekä tavat jolla sitä ilmaistaan, liittävät lapsen kehittyvään seksuaalisuuteen luottamuksen ja lempeyden, häpeän ja syyllisyyden tai epäilyksen ja pelon täyttämiä mielikuvia.

Osmo Kontulan (2011) mukaan ihmisen seksuaalisuutta tulisi tukea mahdollisimman pitkään sekä terveydellisistä syistä että hyvinvoinnin näkökulmasta. Seksuaalisen kiinnostuksen ja toiminnan jatkaminen ikääntyessä on terapeuttista ja terveyttä edistävää. Ikääntymisen vaikutus seksuaaliseen haluun ja toimintakykyyn on myös oletettua pienempää. Yhdyntäkertojen harvenemista selittävät ikää enemmän sairaudet, fyysiset toimintakyvyn rajoitteet sekä lääkitykset. Vaikka ihmisen elämänkokemus lisääntyy iän myötä, ei intiimeissä ihmissuhteissa tule koskaan valmiiksi. Pirkko Brusila (2011) toteaakin intiimin suhteen aloittamisen olevan ikääntyneenä samanlaista kuin nuorena, samat ujouden ja epävarmuuden tunteet tulevat siinä kohdattaviksi.

Vakavat sairaudet herättävät ihmisessä varhaiset avuttomuuden, epävarmuuden ja turvattomuuden tunteita. Sairastuminen voi saada aikaan ihmisen ripustautumisen puolisoonsa tai käpertymisen omaan sisäiseen maailmaan. Vakavasti sairastuneen ihmisen hoidossa tulisikin huomioida somaattisen hoidon lisäksi hänen läheiset ihmissuhteensa ja vaalia niissä olevaa rakkautta ja hyvää. Voimmeko ajatella seksuaalisuutta lähellä kuolemaa? Ajatukseni seksuaalisuuden huomioimisesta osana palliatiivista tai saattohoitoa on herättänyt monenlaisia reaktioita. Seksuaalisuutta yhdyntäkeskeisesti ajattelevat järkyttyvät ja luulevat minun tarkoittavan seksiä kuolinvuoteella. Toiset kuulevat pyrkimykseni sallia ja mahdollistaa turvallisuuden, intiimiyden, läheisyyden ja kosketuksen tuomaa hyvää oloa elämän viimeisillä hetkillä. Emma Hjalmarsson ja Malin Lindroth (2020) tutkivat hoitajien kokemuksia seksuaalisten kysymysten huomioimisessa palliatiivisessa hoidossa. He korostavat parantumattoman sairauden myötä elämässä muuttuvaa mutta läsnäolevaa seksuaalisuutta. Parantumattomasti sairaiden ja heidän puolisoittensa seksuaalisen hyvinvoinnin merkitys ei vähene, vaikka toinen puolisoista on kuolemassa. Osalle kuolevista potilaista mahdollisuus yhdyntään säilyy tärkeänä elämän loppuun saakka. Toisille suudelmat, kädestä kiinni pitäminen ja syvä katsekontakti ylläpitävät intiimiyttä ja läheisyyttä sekä avaavat yhteyden niihin elämän hetkiin, joissa on voinut kokea turvallisuutta, lähellä oloa ja hyvää kosketusta.

Vanhuudessa käsitys ajasta voi muuttua. Koko elämän aikaisten kokemusten, muistojen ja tunnelmien kupliessa tietoisuuteen eri aikakausia yhdistävät kokemukset ja ydinteemat limittyvät toistensa kanssa. Muistisairailla ihmisillä se näyttäytyy vuosikymmenten aikaisten tapahtumien sulautumisena tässä hetkessä läsnä oleviksi ja todellisiksi. Ihmisen mielessä on kaikki aika. Pieni vauva voi näyttää vanhukselta. Vanhus voi muuttua vapautuneeksi tai pelokkaaksi kuten lapsi. Vastasyntyneen ja kuolevan ihmisen on sanottu olevan lähellä toisiaan, osittain tämän maailman todellisuudessa, osittain siellä mistä on tullut tai minne on menossa. Saisipa jokainen lähteä tästä maailmasta kokien turvallisesti eriytymisen askeleet taivaan portailla.     

Sanna Aavaluoma