Tilaa rakkaudelle
Barbara Streisandin elokuva Tilaa rakkaudelle (The mirror has two faces) vuodelta 1996 on kertomus rakkauden ja läheisyyden kaipuusta ja pelosta. Se kuvaa yksinäisyydestä intensiivisiin suhteisiin pakoa ja parisuhteen dynamiikkaa, jossa vanhat pettymykset ja hylätyksi tulemisen pelko synnyttävät suojakseen parisuhteen ilman läheisyyttä ja seksiä.
Rose Morgan on omissa ihmissuhteissaan epäonnistunut, leskeytyneen äitinsä kanssa asuva romanttisen kirjallisuuden professori. Rose on elänyt koko elämänsä sisarensa Clairen varjossa. Perheessä korostettiin Clairen kauneutta ja Rosen älykkyyttä, ainakin Rosen muistikuvien mukaan. Rosen haaveet hyvästä parisuhteesta romuttuivat, kun hänen seurustelukumppaninsa Alex ihastui Claireen. Uusi suhde rikkoi Clairen toisen avioliiton ja nyt Claire ja Alex ovat menossa naimisiin. Sisarusten äiti Hannah on kriittinen ja tyttäriään arvosteleva. Hän kilpailee huomiosta ja näyttävyydestä tyttärensä häissäkin. Claire näyttää menettäneensä kiinnostuksen aviomieheensä jo häissään ja syrjään jääneelle Roselle tilanteen seuraaminen on tuskallista. Sisarilla ei ole luottamusta suhteen pysyvyyteen. Rose ei voi uskoa olevansa haluttu ja Claire menettää kiinnostuksensa pian sitoutumisen jälkeen. Kadehtiessaan rakastuneiden tunnetta siitä, että he todella tuntevat ja tietävät toistensa toiveet, Rose nojaa lapsenomaiseen uskomukseen parisuhteesta, jossa vauvan tavoin voisi tulla tyydytetyksi ilman tarpeiden ilmaisua.
Gregory Larkin on matematiikan professori, joka haluaa soveltaa pettämättömiä matemaattisia sääntöjä monimutkaiseen elämään. Toistuvat pettymykset naissuhteissa estivät häntä saamaan kirjoitustyötään valmiiksi. Nyt 14 vuoden työ on valmis ja kirja "Absoluuttinen totuus" näkee päivänvalon. Edellisen naisystävän Candisen ilmestyminen kirjan julkaisujuhlaan saa Gregoryn pois tolaltaan. Vastoin aiempaa päätöstään pysyä tästä erossa Gregory antautuu vieteltäväksi. Pettymys on suuri, kun hän asunnollaan kuulee tämän halunneen seksiä vain kostaakseen miesystävälleen, jolla on suhde toisen kanssa. Gregory alkaa pohtia miten kaksi ihmistä voisi löytää kunnioituksen ja aidot tunteet seksin hallitsevassa maailmassa. Hän päättää jakaa elämänsä jonkun kanssa, jota kohtaan ei koe seksuaalista vetovoimaa. Gregory laittaa nettiin seuranhakuilmoituksen, jossa etsii yli 35-vuotiasta tohtorintutkinnon omaavaa naista, ulkonäöllä ei ole merkitystä. Claire vastaa ilmoitukseen Rosen nimissä.
Gregory menee kuuntelemaan Rosen luentoa. Luentosali on täynnä ja Rosen innostava tyyli saa opiskelijat nauttimaan kuulemastaan. Käyttäen sisarensa häitä esimerkkinä Rose osoittaa luennossaan Jungin teorian arkkityyppien ja myyttien läsnäolosta arkisessa elämässämme todeksi. Hän kuvaa siskoaan, joka yrittää tulla humalaan ja katuu jo kolmansia häitään (Jumalainen huora), äitiään, joka on niin kade, että käärmeitä nousee hänen päästään (Medusa) ja itseään toisten onnesta huolehtivana (uskollinen palvelija). Rose kuvailee 1100-luvun ritarin ja hovinaisen avioliittoa, jossa noustiin arkipäivän rakkauden ja seksin yläpuolelle ja etsittiin jotakin jumalaisempaa. Kuitenkin Rose on sitä mieltä, että romanttinen rakkaus saa ihmisen tuntemaan olevansa elossa. Rakastunut ihminen kuulee Puccinia päässään, koska musiikki ilmaisee intohimon ja romantiikan kaipuuta. "Katsoessamme Casablancaa koemme itsekin osan sen rakkaudesta."
Soittaessaan Roselle Gregoryn lipsahdus "Onko siellä professori Larkin?" kertoo jo alitajuisesta toiveesta, että Rosesta tulisi hänen puolisonsa. Rose ja Gregory alkavat tapailla. He viihtyvät yhdessä ja ystävystyvät. He nauttivat musiikista, älyllisistä keskusteluista ja elämän pohdinnasta. Rose on viehättynyt Gregorystä, mutta mies sanoo suoraan, ettei ole kiinnostunut seksistä. Hän kertoo seksin tuhonneen hänen elämänsä ja kaipaavansa rakkautta, joka kasvaa ajan myötä kunnioituksesta ja luottamuksesta. Gregory on tulkinnut Rosen luennon oman pelkonsa suodattamana ja uskoo Rosen jakavan hänen käsityksensä romantiikan halveksunnasta. Rose yrittää sopeutua Gregoryn maailmaan säilyttääkseen hänet elämässään.
Kolmen kuukauden intensiivisten tapaamisten jälkeen Rosen ja Gregoryn välillä ei ole ollut fyysistä läheisyyttä tai suudelmia. Sen sijaan Claire on ahdistunut tuoreessa avioliitossaan Alexin intensiivisistä sulautumispyrkimyksistä. Claire kokee, ettei suhteessa Alexiin ole tilaa edes hänen fantasioilleen. Alex kertoo Roselle huolestuvansa, ellei Claire ole ikionnellinen heti herätessään. Gregory kertoo tuntevansa Rosen kanssa jotakin sellaista, jota ei ole koskaan ennen tuntenut. Rosen kanssa ollessaan hänestä tuntuu kuin olisi kotona. Gregory kosii Rosea ja lupaa myös seksiä, jos saa varautua ajatukseen etukäteen. Kun Gregory haluaa tunnustaa Roselle suhteen alkuun liittyneestä ilmoituksesta, Rosen mielessä herää pelko siitä, että Gregory olisi rakastunut Claireen. Toistuisiko hänen nöyryyttävä kokemuksensa rakkauden siskolle menettämisestä? Hannahin on vaikeaa hyväksyä ajatusta Rosen avioitumisesta. Hän kommentoi halveksivasti tyttärensä suhdetta. Rose ei kuitenkaan alistu äitinsä hyökkäykselle, vaan pukee sanoiksi äitinsä pelon yksinjäämisestä ja kateellisuuden haluttuna olemisesta.
Avioituessaan Rose ja Gregory saavat toisissaan puolisot, jotka haastavat heidän syvimmät pelkonsa. Ei valituksi tulemista pelkäävä Rose saa kokea Gregoryn välttelevyyden ja läheisyyttä pelkäävä Gregory saa aistia Rosen kaipuuta intiimiin suhteeseen. Yhteiseen makuuhuoneeseen Rose tuo mukanaan vanhempiensa vihkikuvan. Hääyö kuluu lähes neljätuntisen Arabian Lawrence elokuvan parissa, jonka kesken Gregory nukahtaa. Rose alkaa nähdä entistä enemmän rakastuneita ihmisiä ympärillään ja omien kaipuiden kieltäminen käy yhä vaikeammaksi. Parin välillä syntyvät läheiset hetket ja intensiiviset katseet herättävät Rosen toiveet ja Gregoryn ahdistuksen. Rose ilmaisee toiveensa seksistä tulevana iltana. Tunnelma on aluksi kiusallinen, mutta pari heittäytyy intohimoiseen hetkeen, kunnes Gregory ahdistuu, kieltää omat halunsa ja torjuu Rosen. Gregoryn ahdistuneisuus ja Rosen pettymys ja surullisuus tiivistyvät. Vanhempiensa hääkuva kainalossaan Rose lähtee takaisin äitinsä luo.
Gregoryn saama luennoitsijakutsu kesäksi Eurooppaan on Gregorylle helpotus, mutta samalla eroon joutuminen ahdistaa. Erillään olo tuo erillisyyden ja yksinäisyyden jokaisen koettavaksi. Hannah ja Rose lähentyvät ja Hannah ymmärtää myös oman elämänsä rajallisuuden ja kateuden tyttärensä edessä olevaa elämää kohtaan. Hän tunnustaa tyttärelleen, ettei hän koskaan ole kokenut sellaista mitä Rose on saanut kokea suhteessaan Gregoryyn. Hannah kertoo miehensä jumaloineen Rosea. Äitinä hän siis koki jäävänsä miehensä silmissä toiseksi. Tämän pelon Rose on sisäistänyt äidiltään. Gregory alkaa ahdistua välimatkasta ja hiljaisuudesta ja yrittää onnistumatta tavoittaa Rosea, joka keskittyy itsensä hoitamiseen. Hän kuntoilee, leikkaa ja värjää hiuksensa, opettelee meikkaamaan ja uusii vaatevarastonsa. Gregoryn palatessa kotona odottaa muuttunut nainen. Rosen muodonmuutos on näpäytys Gregoryn teorialle parisuhteesta. Rose haluaa näyttää uskovansa rakkauteen, himoon, seksiin ja romantiikkaan. Hän haluaa erota, mutta kiittää miestään siitä, että tämä pakotti hänet näkemään sen mitä pelkäsi nähdä – oman oikeutensa iloon ja nautintoon. Roselle tarjoutuu tilaisuus kohdata uudelleen menetetty rakkautensa Alex, jonka Claire on nyt jättänyt. Muuttuneesta Rosesta hullaantunut Alex ei kuitenkaan herätä Rosessa enää vastakaikua. Gregoryn maailma on romahtamassa.
Henry Ezrielin mukaan pareilla on kaksi suhdetta, vaadittu ja vältetty. Vaadittu suhde toimii parille defenssinä vältettyä suhdetta kohtaan. Heillä on uskomus siitä, että vältetyn suhteen toteutuminen johtaisi katastrofiin, joka on heidän jaettu tiedostamaton fantasiansa suhteesta. (Hewison) Gregory ja Rose ovat molemmat pettyneet läheisissä suhteissaan. Kummallakin on kivulias kokemus siitä, ettei voi olla toiselle riittävä (uskomus). He pelkäävät hylätyksi tuloa (katastrofi) ja uskovat, että läheinen intiimi suhde (vältetty suhde) johtaisi haavoittuvuuteen ja hylätyksi tulemiseen. Tätä hylkäämisen katastrofia välttääkseen he ovat seksittömässä suhteessa (vaadittu suhde), joka samaan aikaan saa heidät kokemaan syvää yksinäisyyttä. Lopulta Gregory uskaltaa tunnustaa itselleen ja Roselle rakastavansa tätä – siitä huolimatta, että tämä on ulkoisesti viehättävä. Gregory kertoo "sinä kauheana iltana" olleensa halusta sekaisin. Nyt Rose ja Gregory uskaltautuvat yhdessä suhteeseen, jossa fyysisyys ja halu kuuluvat rakkauteen. (…ja avoimesta ikkunasta kuuluu Puccinia!)
Sanna Aavaluoma
Rooleissa:
Rose Morgan - Barbara Streisand
Gregory Larkin - Jeff Bridges
Hannah Morgan - Lauren Bacall
Claire - Mimi Rogers
Alex - Pierce Brosnan
Lähteet
Hewison David (2004). Conceptualising audit in couple psychoanalytic psychotherapy. Thesis for the doctor of couple psychoanalytic psychotherapy.
Lupa kuvankäyttöön: https://barbrastreisand.com