Tuuleen kirjoitettu

11.06.2023


Douglas Sirkin 1956 ohjaama elokuva Tuuleen kirjoitettu on kertomus kahdesta samaa naista rakastavasta ystävästä, itsetunnon ongelmista, sisäisestä tyhjyydestä, omistamisenhalusta, riippuvuusongelmista ja katkeruuden lietsomasta epäluuloisuudesta. Yle Areenassa elokuva esitellään elämää suurempana melodraamana teksasilaisesta öljymiljonääristä ja hänen turhautuneesta sisarestaan seksin, vallan ja rahan syövereissä. Psykodiagnostisesti elokuvaa voi tarkastella myös persoonallisuushäiriöiden näkökulmasta.

Elokuva alkaa tarinan lopusta, jossa syystuuli tuivertaa lentäviä lehtiä taloon ja mies hoipertelee ulos talosta kaatuen kuolleena maahan. Taustalla soi elokuvan tunnuslaulu:

Lempesi uskoton tuuleen kirjoitettu on. Onnesi luvaton tuuleen kirjoitettu on.
Kuin syksyn lehdet haaveemme nää kuihtuvat tuuleen haihtuen, kauas kadoten.
Valat kauneimmat tuulessa kuiskivat. Ne kerran haihtuvat kuten muistotkin.
Vaikka lähdit pois, pysyt aina luonani. Tuuleen kirjoitettu jää sydämeeni.

Texasilainen Hadleyn perhe on onneton perhe miljoonaomaisuudestaan huolimatta. Perheen isä Jasper on omistautunut työlleen perheen öljy-yhtiössä. Kaiken rahalla saamaan tottunut Jasper joutui hyväksymään ihmisen voimattomuuden kuoleman edessä – huolimatta vaimonsa kirurgille lupaamasta ruhtinaallisesta palkkiosta vaimo menehtyi vaikeassa leikkauksessa perheen lasten ollessa vielä pieniä. Jasperin lapsuuden ystävä Hoak eli vaatimatonta elämää karjatilallisena. Miesten perheiden välillä eli kateus toisiaan kohtaan jostakin sellaisesta mitä omassa perheessä ei ole. Jasper ei halunnut lapsiaan hienostokouluun. Hoak puolestaan pelkäsi, ettei voi antaa pojalleen Mitchille hyvää tulevaisuutta. Hoak antoi poikansa Hadleyn perheeseen kasvatiksi turvatakseen tälle paremmat lähtökohdat elämään. Mitch varttui Kylen ja Maryleen kanssa osana heidän perhettään, mutta säilytti yhteyden isäänsä. Kyle ja Mitch aloittivat opiskelut yhdessä. Kyle erotettiin yliopistosta, mutta Mitch valmistui geologiksi ja aloitti työt Hadley-yhtiön palveluksessa.

Kateus, alemmuudentunto ja kelpaamattomuuden kokemus elää kolmikon välillä osana heidän ystävyyttään. Hadleyn perheelle kiitollisuudenvelassa oleva Mitch ei ilmaise omia tarpeitaan eikä pidä puoliaan. Kyle käyttää Mitchin hyväntahtoisuutta hyväkseen. Marylee määrittelee totuuden veljensä Kylen tehokkuudesta seuraavasti: Kyle aloittaa, Mitch toteuttaa. Kyle kaatuu, Mitch nostaa hänet. Kyle varastaa, Mitch ottaa syyn niskoilleen. Marylee on koko elämänsä rakastanut Mitchiä, mutta saa tältä vastakaikuna vain veljellisiä tunteita. Marylee vihaa veljeään, jonka kokee varastaneen Mitchin häneltä. Jasper häpeää omia lapsiaan ja arvostaa Mitchiä sekä miehenä, että öljy-yhtiönsä työläisenä. Jasper myös toivoo, että Mitchistä ja Maryleestä voisi tulla pari. Kyle puolestaan olisi toivonut Mitchin isää omakseen.

Perheen lapset Kyle ja Marylee ovat saaneet rahallisesti kaiken, mutta vaurioituneet psyykkisesti. Elokuva ei kerro minkä ikäisiä he olivat äitinsä kuollessa. Suhde isään on ollut vaikea. Molemmilla on vaikea riippuvuusongelma. Kylen päihdeongelma alkoi jo 14-vuotiaana. Ahdistuneisuudesta ja erilaisista peloista, kuten lumivyöryn alle jäämisen tai elävältä haudatuksi tulemisen peloista kärsivä Kyle nukkuu yhä ase tyynynsä alla. Hän käyttäytyy vaarallisuushakuisesti ja toisia ihmisiä, myös läheisiään kohtaan ylimielisesti. Marylee on tunnettu nopeaan tahtiin vaihtuvista miesystävistään, joilta hän haluaa vain seksiä.

Psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttusen (2018) mukaan Persoonallisuushäiriöissä ongelmana voi olla tapa havainnoida omia tai toisen tunteita ja ajatuksia, tunneilmaisujen voimakkuus ja häilyvyys, alttius impulsiiviseen käytökseen ja vuorovaikutuskyvyn vaikeudet. Niiden taustalla on perinnölliset ja sikiökautiset tekijät, samaistumiset vanhempien käytökseen ja lapsuudenaikaiset kokemukset ja traumat. Nykyisin persoonallisuushäiriöt jaetaan kolmeen pääryhmään, ja henkilöllä voi olla samanaikaisesti piirteitä näistä kaikista:

  • epäluuloiselle, eristäytyvälle ja psykoosipiirteiselle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä käytöksen outous
  • epäsosiaaliselle, epävakaalle, huomiohakuiselle ja narsistiselle persoonallisuushäiriölle on ominaista käytöksen dramaattisuus, emotionaalisuus tai epävakaus
  • estyneelle, riippuvaiselle ja pakko-oireiselle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä ahdistuneisuus ja pelokkuus.

Hadley-yhtiön uusi mainossihteeri Lucy Moore tekee välittömän vaikutuksen molempiin miehiin ja paljastaa kummankin ominaiset luonteen ja persoonallisuuden piirteet sekä käytöstavat. Mitch kunnioittaa Lucyä ja toivoo suhteen kehittyvän, eikä ilmaise selkeästi tunteitaan. Kyle puolestaan tekee kaikkensa tehdäkseen vaikutuksen Lucyyn. Hän houkuttelee Lucyä Kyle Hadleyn hauskanpitoseuraan, jossa saisi nauttia juorupalstaretkistä ja maailmanympärysmatkoista. Kun Lucy kertoo haaveilevansa omasta mainostoimistosta, Kyle sanoo ostavansa tälle parhaan toimistoista. Vauras elämä houkuttelee Lucyä, mutta hän epäröi kuullessaan Kylen alkoholiongelmasta. Kyle ei luovuta, vaan lupaa raitistua ja vakuuttaa haluavansa perheen ja yhteisen elämän Lucyn kanssa. Lupaukset yhteisestä tulevaisuudesta vakuuttavat Lucyn. Pian Lucy ja Kyle vihitään ja he lähtevät viiden viikon mittaiselle häämatkalle.

Kun Lucyn ja Kylen avioliitto on kestänyt vuoden, kaikki näyttää aurinkoiselta. Kyle on pysynyt raittiina ja rakkaus kukoistaa. Mitchille rakkauden sivusta seuraaminen on kuitenkin tuskallista. Hän tunnustaa isälleen rakkautensa Lucyyn, suunnitelmansa jättää Hadleyn perhe ja lähteä Trans American Oil -yhtiölle töihin Iraniin. Vastoinkäymiset alkavat, kun Lucyn ja Kylen toivottua perheenlisäystä ei ala kuulua. Molemmat tapaavat itsekseen perheen luottolääkäriä, mutta eivät puhu asiasta keskenään. Tieto Kylen sperman heikkolaatuisuudesta herättää Kylessä voimakkaat huonommuuden ja häpeän tunteet. Asian jakamisen sijaan hän alkaa jälleen juoda. Kun Mitch ja Lucy kantavat sammuneen Kylen kotiinsa ja Marylee saapuu poliisikyydissä Jasper tuupertuu portaisiin ja kuolee. Myöhemmin Kyle toteaa sisarensa kanssa tappaneen isänsä.

Yllätyksekseen Lucy alkaa epäillä olevansa raskaana. Hän haluaa pitää sen mieheltään salassa, kunnes tieto on varma. Lucy pyytää Mitchiä viemään hänet kaupunkiin lääkärin vastaanotolle. Marylee ja Kyle näkevät Mitchin ja Lucyn lähtevän samalla autolla. Katkeroitunut ja mustasukkainen Marylee haluaa kostaa ulkopuolisuutensa ja vaille rakkautta jäämisensä sekä rakastamalleen miehelle että veljelleen ja tämän rakastamalle naiselle. Hän alkaa vihjailla veljelleen Mitchin ja Lucyn suhteesta. Syvän haavan miehiseen itsetuntoonsa saanut Kyle uskoo sisarensa puheet ja vajoaa yhä syvemmälle häpeän ja raivon tunteisiin.

Oidipaalis-narsistiset loukkaukset toimivat aikuisuudessa loukkausten ja vastoinkäymisten kaikupohjana. Kaikki, minkä ihminen kokee tuhoavan tai mitätöivän minuuttaan konkreettisesti tai symbolisesti on narsistisesti loukkaavaa. Loukkauksen kivuliaisuus ja sen herättämän raivon suuruus riippuvat siitä, kuinka haavoittuviin osiin minuutta loukkaus osuu. Erityisen loukkaavia ovat kelpaamattomuuden kokemukset rakkaussuhteessa. Ihminen vastaa narsistisiin loukkauksiin narsistisella raivolla, kostonhalulla ja väkivallalla. Mikäli ihmisellä ei ole mielessään keinoja käsitellä aggressiivisia yllykkeitä hän voi toimia väkivaltaisesti. (Ikonen 2011).

Ilta muodostuu täydelliseksi painajaiseksi. Palatessaan lääkäristä Lucy kertoo miehelleen juuri varmistuneesta raskaudesta. Kyle on vakuuttunut Mitchin olevan lapsen isä. Kyle pahoinpitelee Lucyn ja aiheuttaa tälle keskenmenon. Kyle aikoo ampua Mitchin. Marylee yrittää tulla miesten väliin rauhoittamaan tilannetta, mutta kahakassa ase laukeaa ja Kyle ampuu itsensä. Oikeudenkäynnissä Hadleyn talon henkilökunnan lisäksi monet todistavat kuulleensa Mitchin uhkailevan Kyleä. Myös Marylee aikoo antaa väärän valan, mutta kykenee luopumaan kostoajatuksistaan ja kertoo totuuden tapahtumista.

Minkälaisia pareja elokuva tarjoaa? Hadleyn rikkinäiset sisarukset kaipasivat elämäänsä vakautta ja turvaa, joka kuitenkin osoittautui Kylelle liian tylsäksi ja pelottavaksi ja Maryleelle saavuttamattomaksi. Lucy etsi elämäänsä loistoa, mutta päätyi turvallisen Mitchin puolisoksi. Marylee jäi yksin – saaden hallintaansa imperiumin mustaa kultaa. 


Sanna Aavaluoma

Rooleissa

  • Mitch Wayne – Rock Hudson

  • Lycy Moore Hadley – Lauren Bacall

  • Kyle Hadley – Robert Stack

  • Marylee Hadley – Dorothy Malone

  • Jasper Hadley – Robert Keith

Lähteet

  1. Huttunen Matti (2018) Persoonallisuushäiriöt. Duodecim terveyskirjasto 30.11.2018

  2. Ikonen Pentti (2011) Psykoanalyyttisia tutkielmia osa I. Prometheus kustannus oy.