Suhteessa Elävät Kuvat

Kirjoituksia elokuvien pari- ja perhesuhteista

 

Mummola

05.11.2023

Tia Kouvon käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Mummola vuodelta 2023 on kertomus erään suomalaisen perheen joulusta sekä siihen liittyvistä perinteistä, odotuksista, pettymyksistä ja yhteydenkaipuusta – ja alkoholismista. Elokuva muistuttaa meitä siitä, että mielikuvat ja todellisuus eivät aina vastaa toisiaan. Mummola, joulu tai joulu mummolassa...

Hetkessä

29.10.2023

Ira Sachsin elokuva Hetkessä vuodelta 2023 on kertomus halusta, intohimosta, impulsiivisuudesta ja suhteen rajoista. Elokuvan alkuperäisnimi Passages ja sen suomennos Hetkessä kuvaavat molemmat hyvin sen tunnelmaa – hetkessä elämistä, nautintohakuisuutta, suhdemuotojen ja tapahtumien epäselvyyttä niin tarinan päähenkilöille kuin katsojallekin.

Je´Vida

22.10.2023


Katja Gauriloffin ohjaama oman sukunsa tarinoista kumpuava elokuva Je´ vida vuodelta 2023 on maailman ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva. Se on kolmessa aikatasossa etenevä tarina pakkosuomalaistamisen koltansaamelaisille aiheuttamasta traumasta ja sen ylisukupolvisesta siirtymisestä.

Villi leikki

15.10.2023

Jonas Rothlaenderin ohjaama elokuva Villi leikki vuodelta 2023 käsittelee valtaa, luottamusta ja tasa-arvoa parisuhteessa. Elokuvassa nämä jokaista paria puhuttelevat teemat seksualisoituvat päähenkilöiden välillä etsien ratkaisuja eroottisessa roolileikissä, joka muuttuu hallitsemattomaksi alistamisen ja alistumisen keinulaudaksi.

Tallulah

08.10.2023

Sian Hederin vuonna 2015 käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Tallulah on kertomus hylätyksi tulemisen ja hylkäämisen seurauksista. Se kertoo neljän eri sukupolvea edustavan naisen yksinäisyydestä ja yrityksistä löytää yhteys toiseen ihmiseen. Heidän yhteen kietoutuva tarinansa on myös toiveikas kertomus kohtaamisen ja luottamuksen mahdollisuuksista....

Arto Halosen ohjaama koko perheen elokuva Antero Varovainen ja Onnenkivi vuodelta 2023 perustuu ohjaajan ja Jukka Itkosen samannimiseen lastenkirjaan. Elokuva on kertomus lapsen herkkyydestä sekä mielikuvituksen luovasta voimasta ja merkityksestä elämän haasteissa. Tarina on Julius Kirvisen kasvutarina koululaiseksi.

David Freynen vuonna 2020 ohjaama elokuva Treffit Amberin kanssa on kuvaus ihmisessä syvällä olevasta erilaisuuden pelosta, ymmärtämättömyydestä seksuaalivähemmistöjä kohtaan, sekä oman seksuaali-identiteetin ja kaapista ulos tulemisen haasteista. Elokuva on myös kertomus Eddien ja Amberin erityisestä ystävyydestä, jossa molemmat voivat tulla...

Hannes Holmin vuonna 2015 ohjaama elokuva Mies, joka rakasti järjestystä perustuu Fredrik Backmanin samannimiseen romaaniin. Se on kertomus rakkaudesta, kuolemasta, yksinäisyydestä, ja leskeydestä, jolla on mahdollisuus kääntyä tuhoavaksi masennukseksi tai kohti elämää suuntautuvaksi, kannattelevaksi suruksi.

Aki Kaurismäen lempeäksi tragikomediaksi kuvattu elokuva Kuolleet lehdet on toivontäyteinen kertomus rakkauden kaipuusta ja muutoksen mahdollisuudesta. Kansainvälisen ensi-iltansa elokuva sai Cannesin elokuvajuhlilla 22.5.2023. Ennakkosuosikin asemastaan huolimatta elokuva ei voittanut Cannesin pääkilpasarjaa, mutta sai Prix de Jury -palkinnon ja...

Lapua 1976

03.09.2023

Toni Kurkimäen vuonna 2023 ohjaama elokuva Lapua 1976 perustuu 13.4.1976 Lapuan patruunatehtaalla tapahtuneeseen suuronnettomuuteen, jossa kuoli 40 ja loukkaantui 60 ihmistä. Tositapahtumien puitteissa elävät kuvitteelliset henkilöt herättävät historian eloon inhimillisinä tarinoina. Lapua on kertomus koko kansakuntaa koskettaneesta onnettomuudesta...