Suhteessa Elävät Kuvat

Kirjoituksia elokuvien pari- ja perhesuhteista

 

Anne Fontainen vuonna 2013 ohjaama elokuva Perfect Mothers perustuu Doris Lessingin 85-vuotiaana kirjoittamaan novelliin The Grandmothers. Elokuvan alkuperäinen nimi oli Adore. Se on julkaistu myös nimillä Adoration, Two mothers ja Perfect Mothers. Kertomuksen ja elokuvan saamat nimet antavat viitteitä tarinan ydinteemoihin. Se kertoo sukupolvien...

Edvin Laineen vuonna 1951 ohjaamassa elokuvassa Vihaan sinua, rakas tarkastellaan erillisyyden ja itsenäisyyden saavuttamisen haasteita parisuhteessa ja perheessä. Miten hyväksyä lasten itsenäisyys ja aikuistuminen? Miten säilyttää elävyys, lämpö ja rakkaus parisuhteessa, kun se on muuttunut arkipäiväiseksi ja puoliso omassa mielessä itsestään...

Vuoteen 1895 sijoittuu kaksi ihmisen psyyken ja tiedostamattoman mielen ymmärtämisen kannalta vallankumouksellista keksintöä. Ranskalaiset Lumieren veljekset keksivät elokuvaprojektorin ja järjestivät Pariisissa ensimmäisen julkisen esityksen elokuvalle "Juna saapuu asemalle". Samana vuonna Sigmund Freud julkaisi teoksen Studies on hysteria....